Marraskuussa 2020 ilmestynyt Perhe- ja läheissuhteet sateenkaaren alla kokoaa yksiin kansiin runsaasti tietoa sateenkaari-ihmisten ihmissuhteista Suomessa. Sukupuolen moninaisuuden osaamiskeskuksen johtava sosiaalityöntekijä Maarit Huuska on kirjoittanut kirjaan artikkelin sukupuolen moninaisuudesta perheterapian näkökulmasta.
Huuska kertoo artikkelissaan, että sukupuolen moninaisuuden käsittely perheterapiatutkimuksessa on vielä harvinaista, huolimatta sukupuolivähemmistöjen lisääntyneestä näkyvyydestä. Hän lähestyy siksi aihetta sekä soveltaen että omassa terapiatyössään kertyneen kokemuksen kautta.
“Perheenjäsenen kuuluminen sukupuolivähemmistöön vaikuttaa perhedynamiikkaan ja perheenjäsenten välisiin suhteisiin”, Huuska kirjoittaa. Sukupuolivähemmistöön kuuluvan alttius vähemmistöstressille voi puolestaan kuormittaa myös sellaisia perhesuhteita, joissa muuten on rakastava ja turvallinen ilmapiiri. Oman sukupuolen merkitys vaihtelee tietenkin yksilöstä toiseen. Huuska toteaa: “Joillekin oman sukupuolen erottuminen normeista on merkittävä osa identiteettiä, mutta ei kaikille. Esimerkiksi transihmisyyteen ja intersukupuolisuuteen voi liittyä kipeitä asioita, mutta myös voimaa antavia kokemuksia omasta ainutkertaisuudesta.”
Huuska käsittelee artikkelissaan tarkemmin dialogisen perheterapiatyön roolia sellaisen perheen tukemisessa, jossa on esimerkiksi intersukupuolinen lapsi, sukupuolen ilmaisultaan epätyypillinen lapsi, transnuori tai sukupuolivähemmistöön kuuluva vanhempi. Kaikkia esimerkkitapauksia yhdistävät voimavarakeskeinen työskentely, yksilön oman identiteetin tai identiteettipohdinnan kunnioittaminen ja lempeys. Tällainen terapiakohtaaminen voi parhaimmillaan lisätä perhesuhteiden kestävyyttä ja luoda toivoa.
Esimerkiksi transnuorten perheiden kanssa tehtävästä työstä Huuska kirjoittaa seuraavasti: “Sukupuoliristiriitaa kokevan nuoren vanhemmat saattavat tottua ajattelemaan lastaan huolen sävyttämässä ilmapiirissä ja turhautuneina siihen, ettei mikään vaikuta parantavan tämän oloa. Tällöin nuoren vahvuudet saattavat jäädä ongelmapuheen alle. Nuoresta voi olla musertavaa, jos vanhemmat näkevät hänet vain ongelmien kautta. Narratiivinen lähestymistapa yksilö- ja perhetyössä voi olla silloin hyödyksi. Nuoresta voidaan rakentaa vähitellen uudenlainen tarina. Sen kautta tuodaan esiin nuoren selviytymiskeinoja ja vahvuuksia sekä vahvistetaan hänen tunnesäätelyn keinojaan. Samalla puetaan sanoiksi nuoren kokemukset, jotka ovat usein olleet näkymättömiä perheessä. Nuori tarvitsee sitä, että vanhemmat näkevät hänet sukupuolessa, joka on nuoren identiteetin mukainen. Vanhemmat taas toivovat, että nuori kokee heidän rakastavan häntä ja ymmärtää heidän toivovan nuorelleen hyvää.”
Artikkelin on luettavissa kokonaisuudessaan teoksessa Perhe- ja läheissuhteet sateenkaaren alla (Gaudeamus, 2020). Kirja on saatavilla esimerkiksi kirjastoissa ja tilattavissa muun muassa kustantamon verkkokaupasta.
