International Journal of Transgender Health -tiedelehden heinäkuun numeron pääkirjoituksessa käsiteltiin nuorten puberteetin jarrutushoitoa, josta puhutaan myös nimellä blokkerihoito. Tutkimustietoa jarrutushoidosta on riittävästi ja sen hyödyistä on laaja konsensus.
Artikkelin kirjoittajat ovat kokeneita kliinikoita hyvämaineisista yliopistosairaaloista lasten ja nuorten psykiatriasta ja endokrinologiasta, Amsterdamista, Lontoosta, Bostonista, Ghentistä ja San Franciscosta sekä lainsäädännön ja terveyspolitiikan asiantuntija WPATHista. He puolustavat jarrutushoidon käyttöä ja harmittelevat yleistyneitä vääriä luuloja.
Tilanne on hämmentävä. Puberteetin jarrutushoito on yhä laajemmin käytetty vaikuttava hoitomuoto transnuorten hoidossa. Samaan aikaan hoitomuodon kritiikki saa aikaan jarrutushoidon saannin vaikeutumista. Yhdysvalloissa useissa osavaltioissa on pyritty estämään transnuorten puberteetin jarrutushoitoa lainsäädännöllä. Britanniassa oikeuden ennakkotapauksen mukaan alle 16-vuotias nuori ei olisi kypsä antamaan tietoon perustuvaa suostumustaan jarrutushoidolle, vaan tarvitaan jatkossa oikeuden päätös. Oikeus uskoo, että alle 18-vuotias ei voi ymmärtää jarrutushoidon välittömiä ja pitkäaikaisia vaikutuksia, ja että jarrutushoito vääjäämättä johtaa sukupuolen korjaushoitoon, mitä he pitävät kielteisenä asiana.
Terveysalan järjestö The World Professional Association for Transgender Health (WPATH) ja sen eurooppalaiset jäsenet (EPATH) ilmaisivat vastalauseensa. Oikeus asettaa Britanniassa esteitä hoitomuodon saatavuudelle, vaikka lääketieteellinen tutkimus on osoittanut jarrutushoidon hyödyllisyyden. Nuorta huolellisesti arvioinut, pätevä lasten- ja nuortenlääkäri, on osaavampi hoitopäätösten tekijä kuin oikeus.
Jarrutushoito kehitettiin 1990-luvun lopulla Hollannissa. Tavoite oli estää ja lieventää transnuorten psykologista kipua liittyen puberteettimuutoksiin sekä samalla antaa nuorille mahdollisuus kaikessa rauhassa harkita sukupuolen korjaushoitoon hakeutumista. Nyt se on parhaana pidetty hoitomuoto.
Hoitomuoto on mainittu sekä WPATHin Hyvän hoidon suosituksissa että endokrinologisen yhdistyksen hoito-ohjeissa (Endocrine Society´s Clinical Practice Guidelines). Tätä hoitolinjaa tukevat muun muassa endokrinologiaan erikoistuneet eurooppalaiset lastenlääkärit (European Society of Pediatric Endocrinology), yhdysvaltalaiset lastenlääkärit (American Academy of Pediatrics) ja eurooppalaiset seksuaaliterveyden asiantuntijat (European Society of Sexual Medicine) sekä yhdysvaltalainen psykologiyhdistys APA. Mikään asiantuntijataho ei ole vastustanut hoitoa, vaan sen hyödyllisyydestä vallitsee laaja konsensus.
Kirjoittajat huomauttavat, että on olemassa tutkimustietoa alaikäisten riittävistä kognitiivisista ja emotionaalista valmiuksista antaa tietoon perustuva suostumus toivomalleen hoidolle. Esimerkiksi tuore tutkimus mittasi kypsyyttä päätöksentekoon. Jarrutushoitoa saaneista 90 % arvioitiin kykeneviksi hoitopäätöksiin. Jos nuorta ei pidetä riittävän kypsänä, painotetaan enemmän vanhempien tietoon perustuvaa suostumusta, kuitenkin aina nuoren omat toiveet huomioiden. Vanhemmat kykenevät arvioimaan esimerkiksi lisääntymiskyvyn merkitystä ja heitä joka tapauksessa osallistetaan arviointiprosessiin.
Kuvitelma siitä, että transnuorten jarrutushoito ei olisi samalla tavalla tarpeellinen ja välttämätön hoito kuin jokin muu lasten ja nuorten lääketieteellinen hoito, on harhakäsitys. Muissakin hoidoissa vanhemmat ovat mukana tukemassa lastaan ja nuortaan lääketieteellisissä päätöksissä.
Jarrutushoitoa saaneista vain 1.9 – 3.5 % ei jatka transitioon. Transitioon jatkavien suuri määrä on merkki siitä, että nuoret ovat olleet kykeneviä antamaan tietoon perustuvan suostumuksensa jarrutushoidolle sekä huolellisesta lääketieteellisestä arvioinnista – siis onnistumisista eikä epäonnistumisesta.
Mikään tutkimus ei osoita jarrutushoitoa haitalliseksi
Sukupuoli-identiteettiklinikoille hakeutuvien nuorten määrä on kasvanut, mikä on herättänyt joissakin huolta, että hoitoon hakeuduttaisiin ”liian helposti”. Kuitenkin hollantilaistutkimus osoittaa, että arvioon hakeutuneiden nuorten ikä, heidän kuvaamansa dysforia ja sen intensiivisyys sekä psykologiset oireet ovat pysyneet samoina vuodesta 2000 vuoteen 2016. Ainoastaan nuorten sukupuolijakauma oli muuttunut. On todennäköistä, että määrien kasvussa on kyse sosiaalisesta muutoksesta, jossa stigma on lieventynyt huomattavasti. Nuorten dysforian oireet eivät ole lievempiä kuin aiemmilla sukupolvilla.
Hoidetut valitaan huolellisesti. Lääketieteen asiantuntijat eivät pidä hoitomuotoa radikaalina, vaikkakin huolellista nuorten arviointia edellyttävänä.
Tutkimustietoa jarrutushoidon käytöstä on runsaasti. On totta, että pitkäaikaistutkimuksille on ollut vaikea löytää rahoitusta ja niitä kaivattaisiin lisää. Tällä hetkellä sekä lyhyen että pitkän aikavälin seurantatutkimuksista kuitenkin lähes kaikki osoittavat jarrutushoidon hyödylliseksi. Mikään tutkimus ei osoita sitä haitalliseksi.
Jarrutushoitoa saaneilla transnuorilla on ollut vähemmän ahdistusta ja masennusta, vähemmän emotionaalisia ja käyttäytymisongelmia sekä itsetuhoisuutta, parempi elämän laatu ja kehonkuva kuin transnuorilla, jotka eivät saaneet jarrutushoitoa. Myöhemmin hoidot aloittaneiden transnuorten stressitasot olivat korkeammat kuin jarrutushoitoa saaneiden.
Jarrutushoitojen rajoittaminen oikeuden päätöksellä pitkittää monen nuoren kärsimystä merkittävästi ja tarpeettomasti. Riski kasvaa, että monella transnuorella koulunkäynti heikkenee, sosiaalinen vetäytyminen ja mielenterveysongelmat kasvavat ja tuleva työllistyminen heikentyy.
Jarrutushoidolla on paitsi välitön hyöty (nuoren kärsimys vähenee ja nuoren kehitys etenee terveemmin), myös elinaikainen hyöty ulkoisen olemuksen vastatessa sukupuoli-identiteettiä ja tarvitun hoitokokonaisuuden ollessa kevyempi. On eettistä hyväksyä ihmisten monimuotoisuus ja sukupuoli-identiteetin diversiteetti ja yksi osa moninaisuutta. Sitä ei tule pyrkiä estämään.
Teksti: Maarit Huuska, johtava sosiaalityöntekijä, Sukupuolen moninaisuuden osaamiskeskus