Kaikkiin SMOKin kevään 2023 etäryhmiin on ilmoittautuminen.
Kunkin etäryhmätapaamiskerran ilmoittautuminen avautuu verkkokalenterissamme noin 4 viikkoa ennen tapaamiskertaa. Ilmoittautuminen päättyy ryhmäviikon tiistaina klo 20:00.
Tutustuthan aivan aluksi Turvallisemman tilan periaatteisiimme:
Turvallisemman tilan periaatteet etäryhmille
(in English below)
1. Luottamuksellisuus: Ryhmässä puhuttuja asioita ja kohdattuja ihmisiä koskee vaitiolovelvollisuus. Niistä ei kerrota missään muodossa ryhmän ulkopuolisille. Vaitiolovelvollisuus on edellytys luottamuksen syntymiselle. Ryhmän keskusteluista tai osallistujista ei saa ottaa eikä julkaista mitään kuvia tai videoita missään. Älä ota kuvakaappauksia tai julkaise kuvia ryhmän keskusteluista tai ryhmäläisistä muualle. Osallistuja-roolilla mukana oleva ei voi tallentaa videota tai vaientaa muita osallistujia. Osallistu etäryhmään niin, että etäryhmän ulkopuoliset ihmiset eivät pääse seuraamaan sitä.
2. Syrjinnästä vapaa alue: Kaikki ovat tervetulleita sellaisina kuin ovat. Emme hyväksy homo- tai transfobiaa, interfobiaa, läheisfobiaa, seksismiä tai rasismia, emmekä syrjintää tai häirintää vamman, terveydentilan, kehon sukupuolipiirteiden tai muun ihmisen ominaisuuden perusteella. Ohjaajien tehtävänä on puuttua tilanteeseen syrjintää huomatessaan. Ryhmissä arvostetaan kaikkia yhdenvertaisina ja kunnioitetaan moninaisuutta.
3. Itsemäärittely- ja määrittelemättömyysoikeus: Ryhmässä kunnioitetaan jokaisen oikeutta määritellä tai olla määrittelemättä itsensä. Tämä koskee niin sukupuoli-identiteettiä ja seksuaalista suuntautumista kuin kaikkea muutakin. Jokaisella on oikeus valita nimi tai nimimerkki, jolla haluaa tulla kutsutuksi, samoin kuin itsestään käyttämänsä persoonapronominit, jos puhutaan ruotsia tai englantia. Vältetään olettamista ja yleistämistä, jotta kaikilla on tilaa olla oma itsensä. Kukaan ei määrittele tai arvioi toisia.
4. Hyväntahtoisuus: Erehtyä saa, ja kysymällä asiat selviävät. Kaikille eri käsitteet eivät ole tuttuja, tai ne voidaan ymmärtää eri tavoin. Ollaan rakentavia, ymmärtäväisiä ja reiluja, jotta ryhmässä uskaltaa puhua luontevasti ja avoimesti. Jos joku käyttää loukkaaviksi koettuja sanoja, kerrotaan ystävällisesti parempi termi/ilmaisu. Luotetaan, että kertomisen jälkeen henkilö ei enää käytä loukkaavia ilmaisuja. Eri ihmiset kokevat eri sanat loukkaaviksi tai hyviksi. Jos itselleni sopivat sanat ovat toisista loukkaavia, käytämme niitä vain itsestämme ja omasta kokemuksestamme. Kunnioitamme toisia käyttämällä heistä vain niitä sanoja, jotka he kokevat sopiviksi. Pyrimme siihen, ettemme satuta ihmisiä käyttämällä sanaa tai ilmaisua, jolla heitä on haukuttu. Myös verkkoalustan käyttöä opetellaan yhdessä, ja siihenkin saa pyytää apua.
5. Kunnioitus: Jokaisella on oikeus omaan mielipiteeseensä ja velvollisuus kunnioittaa muiden mielipiteitä. Syrjivät asenteet eivät ole mielipiteitä. Jokainen saa osallistua keskusteluun tavallaan; on lupa myös olla ihan hiljaa. Jos ryhmässä on sovittu, että voi osallistua chatin kautta, pyri kirjoittamaan chatissa harkiten ja selkeästi, koska tekstistä tunteiden tulkitseminen on hankalampaa kuin kasvotusten. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi riitoja tai hauku muita keskustelijoita.
6. Puheeksi ottaminen: Otetaan asiat puheeksi. Itsestäänselvyyksiä ei ole olemassa. Siksi ohjeet ja säännöt lähetetään kaikille etukäteen ja sanotaan aina aluksi ääneen kaikkien kuullen, jotta kaikki tietävät samat asiat. Näin ohjeista ja käytännöistä tulee yhteisesti jaettua tietoa, johon voidaan aina tarvittaessa palata.
7. Tilan antaminen: Videovälitteisessä keskustelussa puheenvuoron pyytäminen ja siirtäminen ei onnistu samalla tavoin kuin fyysisesti läsnä ollessa. Harjoittelemme omien puheenvuorojen tiivistämistä ja selkeää puheenvuoron lopettamista: loppuun voi sanoa esim. ”ei muuta” tai ”kuitti” tai ”valmis”. Ohjaaja kertoo, miten puheenvuorot jaetaan ja miten puheenvuoroa voi pyytää.
8. Moikkaamattomuussopimus: Kaikki eivät ole kertoneet muualla, että he osallistuvat Sukupuolen moninaisuuden osaamiskeskuksen etäryhmiin. Siksi emme osoita tuntevamme toisiamme tämän etäryhmän ulkopuolella, jos siitä ei ole etukäteen sovittu. Muille saa antaa luvan tervehtiä itseään, mutta heidän ei tarvitse antaa samaa lupaa, elleivät niin halua.
************
Jos mahdut mukaan:
· Saat ohjeita, etäryhmän periaatteet ja linkin keskusteluryhmään sähköpostitse noin 1-2 päivää ennen etäryhmää (ohjeet mahdollisuuksien mukaan jo aiemmin).
· Suosittelemme, että käyt testaamassa linkkiä jo etukäteen, jotta pääsemme aloittamaan keskustelun sujuvasti ajallaan.
· Päästämme Sinut sisään virtuaalisesta odotustilasta, ja autamme tarvittaessa mikrofonin / kameran / chatin käytön kanssa.
· Etäryhmään osallistutaan videoyhteydellä. Teknisten pulmien sattuessa voit osallistua myös kirjoittamalla chat-ikkunaan.
HUOM: Etäryhmän sujuvuuden ja turvallisuuden vuoksi emme valitettavasti voi ottaa ihmisiä mukaan enää ryhmätapaamisen alettua.
******************************************************************************************************
Safer space principles for online groups
Confidentiality: Everything said or seen in the group is under the duty of confidentiality. Don’t tell about the things you hear in the group to people outside the group in any form. Don’t take pictures or record video or audio of the group. Please participate in the group in a way that outsiders can’t follow it.
Discrimination free zone: Everyone is welcome as they are. We do not tolerate homo-, trans- or interphobia, sexism, racism, discrimination because of a disability, health condition or any other quality in someone. Upon noticing any kind of discrimination, we will intervene.
Self-determination and -indetermination right: Everyone has the right to define or not to define themselves. This concerns gender, expression of one’s gender, sexual orientation and everything else. Everyone has the right to choose a name or alias they want to be called as, same goes to pronouns. Let everyone be themselves.
Good will: Anyone can make mistakes and anyone can ask to clarify things. Not everyone knows every term, or someone might understand the same term differently. Let’s be constructive, understanding and fair, so everyone can talk openly. If someone happens to use an offensive term, we can correct them and ask them to use a better term. We trust after having been corrected person no longer uses offensive terms. It is okay to ask help with the meeting techniques.
Respect: Everyone has a right to their opinions and a duty to respect the opinions of others. Discriminatory attitudes are not opinions. Everyone can participate in the discussion in their own way, it is also all right to just listen. If it’s agreed that attenders may participate through the chat, try to write clearly, and shortly as it is not so easy to recognize emotions from text. Be polite and kind, do not provoke fights or insult others on purpose.
Bring up things: If something troubles you, just bring it up. There are no self-explanatory things. That’s why all these instructions, rules and principles are sent to everyone in advance and read out loud in the beginning, so everyone knows the same things.
Giving space: It is a bit different to ask for a turn to speak in a video conversation than in live conversation. When ending your turn to speak, you may say: “that’s all”, “ready” or “done”. The instructors tell how the turns to speak are given or how to ask for a turn.
“Not greeting others outside the group” -agreement: Not everyone has told elsewhere they are participating in this group. That’s why we don’t appear to recognize or greet each other outside the groups, unless it is clearly agreed in advance. You can give a permission for others to greet you, but others don’t need to give the same permission if they don’t want to.
************
Lisätietoja: kuura.autere[at]seta.fi