Setan koulutusiltapäivät ovat ammattilaisille ja opiskelijoille sekä sateenkaariteemoista kiinnostuneille suunnattuja koulutuksia, joissa perehdytään ajankohtaisiin sukupuolen ja seksuaalisen suuntautumisen moninaisuutta käsitteleviin teemoihin. Koulutusiltapäivät järjestetään keskiviikkoisin klo 17–20 verkossa Microsoft Teamsin avulla. Yhden koulutuksen hinta on 25 euroa.
29.9.2021 teemana on Sateenkaarinuorten erityiset haavoittuvuustekijät. Sateenkaarinuorilla on erityisiä haavoittuvuustekijöitä, jotka jäävät helposti piiloon palveluissa. Koulutusiltapäivässä tutustutaan sekä tutkimus- että kokemustiedon valossa näihin hyvinvoinnin riskeihin, joiden tunnistaminen ja ennaltaehkäisy nuorille suunnatuissa palveluissa on tärkeää.
Vakavia hyvinvoinnin riskejä sateenkaarinuorille aiheuttavat erityisesti koulussa ja kotona koettu väkivalta, perheen tuen puute ja asunnottomuus. Syrjintäkokemukset ja syrjinnän pelko nostavat kynnystä hakeutua palveluihin. Koulutus tarjoaa myös vinkkejä palveluiden sateenkaarisensitiivisyyden kehittämiseksi. Sateenkaariasunnottomuudesta asiantuntijapuheenvuoron pitää Sari Rantaniemi. Lisäksi koulutuksessa kuullaan lastensuojelun sijaishuollossa olevien sateenkaarinuorten kokemuksia palveluista.
Koulutus on suunnattu nuorten hyvinvoinnin parissa työskenteleville ammattilaisille. Kouluttajina toimivat Teija Ryhtä (nuorisotyön osallisuuden asiantuntija, Seta ry) ja Sari Rantaniemi (projektityöntekijä, ATL – Accommodating a travelling life -hanke, Diakonissalaitos).
Sari Rantaniemi on sosionomi ja seksuaalineuvoja, joka tekee asunnottomuustyötä Diakonissalaitoksella. Työssään hän on erityisesti perehtynyt naisten ja sateenkaari-ihmisten asunnottomuuteen.