Neljä nuorta kertoo sarjakuvin ja yksi runon voimalla sukupuolen moninaisuudesta. Teokset voi myös vapaasti ladata tästä ja tulostaa A4-kokoon. Materiaali on koottu ja julkaistu 2021.

Kuutamo: Kohtaaminen

Kuvassa kaksi piirrettyä hahmoa puhuvat toisilleen. Toinen on maskuliininen 13-vuotias ja toinen feminiinienen 23-vuotias. Tekstit kuvien alapuolella. — Kuutti 13-vuotta: Häh???? Oletko sä mä?! Vaikea uskoa…. mä en ainakaan pidä kukista ja mekoista…. Kuutti 23-vuotta: Joo! I know right! Ne näytti vielä sun ikäisinä karseilta. Kuutti 13-vuotta: Miksi sulla… tai siis meillä vaihtuu niin paljon tyyli? Kuutti 23-vuotta: Noh, mä aloin tykkäämään ajan saatossa vähän eri asioista. Pienin askelin huomasin, että tällä tavalla pukeutuminen ei tuntunut enää inhottavalta.

Taiteilijanimeltä Kuutamo ja kavereiden kesken Kuutti on 23-vuotias aktivisti nuori, joka värkkäilee vapaa-ajallaan piirtämistä ja maalaamista. Kuutti on valmistunut kuva-artesaaniksi ja opiskelee 3D-alaa. Sarjakuva on Kuutin mielikuvituksellinen kohtaaminen kymmenen vuotta nuoremman itsensä kanssa, jossa käsitellään muunsukupuolisuutta ja sukupuolirooleja ja ennakkoluuloja.

Anni/Aj Hakkarainen: Sotku

Sarjakuvassa on neljä ruutua, joissa on kertojan kuva ja erilaista suttua. Tekstit on luettavissa kuvan alla. — Ruutu 1: Olen nähnyt netissä joitain videoita ja postauksia missä muunsukupuoliset kuvaavat sukupuolikokemustaan asioilla. Tämä sai minut miettimään miten kuvaisin omaa sukupuolikokemustani. Ruutu 2: Asia johon jokin aikaa sitten päädyin on sotku… Tarkemmin sanoen sotkuiset nappikuulokkeet. Ruutu 3: Selvittämätön kuulokesotku. Ruutu 4: Olen äärettömän päättymätön ihmissotku, joka muuttuu ja kehittyy päivä päivältä. Eikä silti koskaan selkene… Ehkä jotenkin näin kuvaisin sukupuolikokemustani.

Anni/Aj Hakkarainen: Itsetunto

Kuvassa on kolme kuvaa piirtäjästä, joista ensimmäinen seisoo ypeästi kauluspaidassa ja violeteissa housuissa hiukset auki, toinen keskellä kädet hupparin etutaskuissa ja ajatuksissa on suttua ja kolmas kyyryssä polvillaan maassa alusvaatteissa ja päässä, keskivartalossa ja lantiolla on voimakasta suttua. — Välillä minulla on mukava olo kehossani, toisten taas en edes pysty katsomaan itseäni peilistä. Jokapäiväinen elämäni on enimmäkseen yhdistelmä näistä kahdesta tunteesta.

Anni/Aj Hakkarainen: Pilvellä

Kuvassa on piirtäjä istumassa silmät kiinni pilvellä sukissa, alushousuissa ja t-paidassa hartioillaan ei-binääristen lippu, jossa keltainen, violetti ja valkoinen raita. Henkilöllä on karvaiset sääder ja kädessään teemuki. — Kuvitettu versio, miten vapauttavalta ja omalta käsite muunsukupuolinen tuntuu. Olo on mukava ja huoleton, kevyt kuin omalla pilvellä leijailisin.

Olen 21-vuotias muunsukupuolinen Anni/Aj Hakkarainen. Opiskelen tällä hetkellä ammattikorkeakoulussa ensimmäistä vuotta. Tykkään piirtää, kokata ja valokuvata silloin tällöin. Mulla oli koko lapsuuden ja teini ajan tosi ”ei minä” olo. Olin noin 16 tai 17, kun kuulin muunsukupuolisuudesta, ja kaikki vaan loksahti paikoilleen. Itseni löytämiseni kautta olen oppinut rakastamaan itseäni ja olemaan ylpeä itsestäni sekä aidosti minä. Matkani on vielä alussa, ja kuvitukseni, jotka teille olen pistänyt kuvaavat hyvin paljon nykyistä tilannetta, miten koen itseni ja miten omalta tuntuva käsite muunsukupuolinen minulle on.

Viljami Hyvärinen: Odottamaton tekijä

Kuvassa on lääkäri, joka pitelee vastasyntynyttä pipopäistä vauvaa ja sanoo Se on tyttö! Kuvassa on lappu, jossa lukee Diagnoosi: tyttö/nainen/naaras ja allekirjoitus
Kuvassa on isosisko, joka taluttaa pikkusisarusta, joka kysyy "Miksi minä en ole niinkuin sinä sisko?" ja hän vastaa "Koska sä oot sä...". Pikkusisarus ajattelee päässään onko hän tyttö vai poika ja mitä haluaa olla.
Kuvassa piirretty pipopäinen nuori pohtii istuen, että miksi ajatus "Minä olen poika" ei katoa hänen mielestään

Kuvassa piirretty pipopäinen nuori pohtii seisten ja kädet ristissä rinnan päällä, että mitä hänen pitäisi tehdä tiedolle, että hän on poika

Kuvassa piirretty pipopäinen nuori nojaa päällään seinään ja toteaa, ettei pysty hengittämään ajatuksensa lähellä, joka on "Olen poika, ja mun on pakko kertoa jollekin"

Kuvassa piirretty pipopäinen nuori nousee portaita ja manailee "Fuck, fuck, fuck Oliko tää virhe? Olisko mun pitänyt jäädä kaappiin? Toisessa kuvassa hän istuu surkeana pienen pienessä huoneessa ja nenästä valuu verta.

Kuvassa piirretty pipopäinen nuori halaa toista ihmistä, joka sanoo, että "Se on okei, kaikki on hyvin". Vieressä sama hahmo on ylösalaisin ja sanoo "Pitää varmaan googlailla mitä pitäis tehdä, koska kukaan ei oikeasti tiedä transsukupuolisuudesta juurikaan mitään".

Kuvassa piirretty pipopäinen nuori lukee verkosta tietoa transsukupuolisuudesta.
Kuvassa tarinan nuori on tapaamassa sosiaali- ja terveysalan ammattilaista. Hän sanoo "Mä koen olevani poika, joten haluaisin päästä transpolille". Ammattilainen vastaa "Ootko nyt ihan varma? Minun mielestä olisi paljon parempi, jos sä menisit psykoterapiaan". Nuori vastaa kysyen "Ai, okei?"
Kuvassa piirretty pipopäinen nuori makaa maassa kasvot alaspäin ja sanoo "Mä oon ollu kohta ollu kaks vuotta tässä tilassa. Onko transpolilta kuulunut vieläkään mitään." Ulkopuolinen vastaa kirje kädessä, että on tullut juuri kirje. Kirje on kutsu transpolille.
Kuvassa on odotushuone transpolilla ja kolme mustaa hahmoa vastaa yhteen ääneen pöydän toisessa päässä istuvalle nuorelle, että "Hakemus on hylätty, koska sinä teit virheen. Kokeilen vuoden päästä uudestaan".
Kuvassa on musta lintu, ja teksti "Elämä on joskus perseestä"
Opiskelija Viljami Hyvärinen tutkii teoksessaan sukupuolen kokemuksen merkitystä itselle ja ympäristölle ja miten se antaa yllättävää valtaa ulkopuolisille tahoille suhteessa yksilön vapauteen. Kahdessatoista hienosti sommitellussa digipiirroksessa kerrotaan sarjakuvamainen tarina, jossa näkökulma on henkilökohtainen.

Mielo: Oma tarina

Kuvassa on kysymysmerkkejä mielessään ajatteleva piirretty henkilö, jonka sukupuoli ei ole nainen, mies tai muu vaan on ratittu laatikko näiden ulkopuolella. Kuvassa on myös erilaisia vaatteita.

Kuvassa on henkilö, jolla hihaton paita ja laukku ja taustalla transidentiteettejä kuvastava lippu. Kuvatekstit kuvan alla. — Mä olen Mielo. Mä oon muunsukupuolinen.
Multa on kysytty, miksi en vois vaan olla nainen. Sanottu, että ei mun tarvii olla naisellinen sitä varten. Että on paljon erilaisia tapoja olla nainen.
Ja onhan se totta! Naiseus on äärettömän moninaisuta, se on upea asia eikä siinä oo mitään pahaa.
… Mutta mä en ole nainen ja niistä kommenteista tulee vaan sellanen olo, että mut yritetään ahtaa muottiin selittämällä, että kyllä muutkin on siihen määritelmään mahtuneet. Jotenkin niille on helpompaa hyväksyä, että joku on outo nainen, ku ajatella et vois olla muutakin.
Tuntuu, et mun identiteetti on niiden silmissä feikki ja epätodellinen.

Kolmen kuvan kautta kerrotaan, miltä tuntuu ja mitä ajatuksia herää, kun puudetään saunaan meidän naisten kesken. Kuvatekstit alla. — Jos mä olisin nainen, niin sen sanan kuuleminen ei varmaan tuntuis pahalta ja latistavalta. “Noniin! Mielo, lähettäskö me NAISET saunaan?” “Olenko mä nainen” “…Mä kävin kotona suihkussa, et mä nyt taida. Ehkä ens kerralla. Eheh,”

Kuvassa henkilö ensin makaa selällään kädet levitettyinä ja pohtii naisellisuutta. Toisessa hän seisoo peilin edessä alusvaatteissa. Kuvatekstit kuvan alla. — Lihavana tuntuu, et “naisellisuus” on ainoa keino olla hyväksytty. Sukupuolettomuutta kuvataan melkein aina hoikilla, pienirintisilla hahmoilla. Pohtii: Mie en tiiä onko tää ees dysforiaa Kokeilin ostaa binderin. En tuntenut mitään. Paitsi ehkä pettymystä. Ja hengitysvaikeuksia. Pohtii: Ehkä tää on sisäistettyä fatfobiaa ja naisvihaa. Ehkä mä vaan inhoan itseäni. Ei musta androgyynin näköstä saa tekemälläkään.

Kuvassa piirretty henkilö pohtii allapäin. Kuvatekstit kuvan alla. — Omassa päässäni mä oikeastaan ajattelen itseäni muunsukupuolisena naisena. JOskus oon molempia, joskus en kumpaakaan. Mut en koskaan pelkästään nainen. Sitä on vaikeeta selittää. Sanoo: Mä olen nainen poliittisesti, ja joskus oon nainen mun ystäville. Mä olen sisko, ja ylpeä siitä. Mut se naiseus on aina vähän outoa. Vähän ku ois ostanu halvan kopion jostain ja se ei toimi niinku muilla. Mä olen siinä mielessä etuoikeutettu, et jos joskus sain sanotaan “naiset & muunsukupuoliset”, niin pääsen varmasti mukaan. Toisin ku vaik mun kumppani. Mua inhottaa, etä muunsukupuolisuus nähdään joskus sellaisena laimennettuna naiseutena. Ja mua surettaa, et jotkut näkee mun identiteetin todisteena siitä. Siks mä olen kysyttäessä yleensä vaan jompikumpi, ellen puhu tosi turvalliselle tyypille. Se on vaikee hyväksyä, et joillekin mä tuun aina olemaan vaan joku lapsellinen ja huomionkipeä pelle, joillekin työkalu niiden transfobiassa ja joillekin en oo tarpeeksi trans et saisin käyttää sitä sanaa.

Kuvassa piirretty henkilö sivuittain vastaamassa kysyjälle ihmissuhteista. Kuvatekstit kuvan alla. — Uusille ihmisille puhuminen on jännittävää. Aina täytyy miettiä, ketkä kaikki vedän kaapista ulos mun mukana, jos puhun mun ihmissuhteista. Mitä sanoja käyttää? Mitä sanoja ne ymmärtää= Onko sanoja, joiden käyttö on vaarallista? Sanoo: Aaa joo, me ei olla tavattu! Mä olen Alexin… ööö… tyttöystävä. Ajattelee: Apua apua apua apua apua apua apua apua apua apua. Ajattelee: …Mä en ole mikään tyttö.

Olis ihanaa, jos ainakin terveydenhuollossa mun identiteettiä pidettäis tärkeänä ja todellisena. Mut koska mun nimi ja ulkonäkö on tosi sukupuolitettuja, ei oo aina helppoa tulla kaapista. Mielo: …Eli mä olen Aleksin kumppani. Hoitaja: Ai siis tyttöysävä? Mielo: Eikun kumppani Hoitaja: Eli tyttöystävä. Mielo: KUMPPANI Hoitaja: Eli siis tyttö ja poikaystävät. Mielo: …ei se ole mies enkä minä nainen. Ajatus: …aika harvoin sitä jaksaa sit ees yrittää.

Kuvassa on translippu sekä piirretty henkilö kädet korkealla rinnan päällä haaveileva ilme kasvoillaan. Kuvateksti kuvan alla. — Kaiken kaikkiaan mun suhde omaan sukupuoleen tulee varmaan aina olee hankala. Koska se on binäärin ulkopuolella, on vaikea löytää sanoja, jotka selkeästi ja tarkasti kuvais mun kokemusta. Ja joita muut ymmärtäisi. Ja kokemusta, joka muuttuu ja muovautuu ajan kanssa, on ylipäätään vaikee kahlita yhteen sanaan, oli se sana miten kattava tahansa. Mä toivoisinkin, että meidän yhteiskunnassa olis yleisesti hyväksyttyä olla muunsukupuolinen, et meidän translaki uusiutuis pian, etä kaikki erilaiset sukupuoli-identiteetit vois olla yhtälailla arvokkaita. Et kenenkään ei tarviis miettiä onko ne “tarpeeksi trans”. Et mun ei tarviis enää ikinä nähdä lomaketta, jossa on valinta mies ja nainen. Ehkä se on vielä joskus mahdollista.

Nimimerkki Mielo on 28-vuotias opiskelija, ja pitkän sukupuolikriisin jälkeen hän on identifioitunut muunsukupuoliseksi useamman vuoden ajan.

Julia Keijupuron runoja

Sano tyttö

vielä kerran,

ja vielä kerran ja vielä kerran.

Tyttö, tyttö, tyttö,

työttö, työöt, tyttö, tytttö, tyttö, tytty,

tyttö.

Sano se niin monta kertaa,

toista kuten mainoksissa,

että ostan sen itselleni.

Sano, että olen sen kanssa onnellisempi,

että se tekee elämäni helpommaksi,

että se on halpaa (sinä olet halpa).

Myy se minulle.

Ihana tyttö, kaunis tyttö, sievä tyttö, fiksu tyttö.

Sano niin kauniita adjektiiveja, että olen myyty.

Sievä tyttö, kun sinä, myy itsensäkin kalliilla.

Spämmi kohderyhmällesi.

Helvetin alkorytmi ei toimi taaskaan.

–

Älä esitä näkeväsi kärpästä.

Kaikki muut huoneissa voivat esittää kanssasi,

mutta kärpänen tietää,

se sitä illalla sängyssään

itkee

surraa

että on se kaikille vain näkymätön.

Ja jos se olemassa ololleen tekee pienenkin

äänen:

on se lupa tappaa.

Minä olen Julia Keijupuro, 15-vuotias muunsukupuolinen ihmisoikeusaktivisti ja taiteilija. Minulla on osani monessa ihmisoikeusjärjestössä kuin politiikassakin ja rakastan kaikenlaista taidetta. Itse teen runojen lisäksi mm. muunkinlaista luovaa kirjoittamista, teatteria, maalauksia, piirustuksia sekä haaveena olisi tehdä jonain päivänä työkseni elokuvia. Runoni kertovat muunsukupuolisuudesta, sen näkyvyydestä ja näkymättömyydestä, sukupuolen olettamisen (erityisesti tytöttelyn) ongelmallisuudesta, pelosta, sosiaalisesti dysforiasta sekä misogyniasta. Runot ovat minulle todella henkilökohtaisia pieniä tarinoita ja tuntemuksia elämäs-täni feministisenä muunsukupuolisena ihmisenä.

Haluatko sinäkin tarjota tarinoitasi Sukupuolen moninaisuuden osaamiskeskukselle vertaistueksi muille nuorille? Ota yhteyttä Enni Happoseen: enni.happonen@seta.fi.