Osalle ihmisistä tulee tilaa ja tarpeita käsitellä omaa sukupuolta aikuisiässä. Kaikki eivät tule tietoisiksi esimerkiksi transihmisyydestään tai intersukupuolisuudestaan lapsuudessa tai nuoruudessa. Voi olla, että muut asiat elämässä ovat olleet keskiössä. Toisaalta myös yhteiskunnassamme esiintyneet asenteet ja tiedon puute ovat voineet vaikeuttaa asioiden käsittelyä. On voinut olla pelottavaa kohdata se tunne, että saattaa olla esimerkiksi transsukupuolinen. Ei ole olemassa yhtä oikeaa ikää tutkia omaa suhdetta sukupuoleen, sukupuoli-identiteettiin ja sukupuolen ilmaisuun vaan jokaisella on oma polkunsa.
Kun aloittaa oman sukupuolen, sukupuoli-identiteetin ja sukupuoli-ilmaisun tutkimisen aikuisiässä, voi huolenaiheena olla mahdollisen puolison suhtautuminen asiaan ja mahdollisille lapsille kertominen. Joillekin puolisoille asia voi tulla täysin yllätyksenä, toiset taas ovat aavistelleet asiaa jo pitkän aikaa. Mikäli asia tulee yllätyksenä, voi puolison olla hyvä käsitellä asiaa ammattilaisen kanssa tai esimerkiksi vertaistukiryhmässä. Täällä on tietoa transihmisten kumppaneille.
Kun alkaa käsitellä omaa sukupuolta, sukupuoli-identiteettiä ja sukupuoli-ilmaisua aikuisiällä, voi olla sellaisia vahvuuksia ja taitoja, joita ei olisi ollut vielä nuorempana. Vahvuutena voi olla vuosien varrella kertynyt itsetuntemus ja esimerkiksi monipuoliset selviytymiskeinot. Toisaalta jos sukupuolen kanssa on ollut hankala elää, on voinut joutua käyttämään selviytymiskeinoja, jotka eivät pitkällä tähtäimellä lisää hyvinvointia. Käsittelemällä omaan sukupuoleen liittyviä asioita voi purkaa tarvetta näille selviytymiskeinoille ja tehdä lisätilaa elää elämäänsä omanlaisena yksilönään.
Mikäli haluat käsitellä suhdetta sukupuoleesi, sukupuoli-identiteettiä ja/tai sukupuolen ilmaisuasi vertaistukiryhmässä, lue lisää vertaistukiryhmistä täällä
Mikäli sinulla on tarve käsitellä sukupuoleen liittyviä asioita luottamuksellisesti työntekijän kanssa, voit lukea palveluistamme täällä.
Linkkejä
Transihmiset ja intersukupuoliset työelämässä
Sateenkaariväki työelämässä ja asiakkaina -tietopaketti. Tästä ihmisoikeusjärjestö Setan, Accenturen, IBM:n ja FIBSin kokoamasta tietopaketista löydät tietoa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöistä sekä niitä koskevasta keskeisestä lainsäädännöstä työelämässä, hlbtiq-sensitiivisestä johtamis- ja työkulttuurista, mainonnasta sekä eduista liiketoiminnalle. Materiaali on julkaitu vuonna 2019.
Tilaa moninaisuudelle! Opas seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen yhdenvertaisuuden edistämiseen on tiivis tietopaketti viranomaisille ja eri alojen ammattilaisille, jotka osana omaa työtään kohtaavat seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä. Oppaassa on osio työelämälle. Opas on julkaistu vuonna 2019.
Transihmiset työelämässä -opas [pdf] (2007)
Belgiassa Flanderin osavaltion viranomaiset ovat julkaisseet työnantajille ja työntekijöille suunnatun oppaan transihmisistä työelämässä: Trans people at work: Tips and information for employers and employees. Opas on englanninkielinen.
Organisation Intersex International Australia on julkaissut IBM:n tuella työnantajille oppaan intersukupuolisuudesta. Tämä englanninkielinen opas on todennäköisesti maailman ensimmäinen intersukupuolisuuteen keskittyvä materiaali työnantajille
Seksuaalinen hyvinvointi
Lisätietoa
Miska Salakka
palveluohjaaja
miska.salakka@seta.fi
p. +358503716899