Tekstin ja kuvan on lähettänyt translapsi yhdessä vanhempansa kanssa.
Äiti, mua luultiin taas pojaksi.”
“Ai, miten tapahtui?”
“No kun mä olin bussissa, jäämässä kohta pois, siinä oli äiti, joka sanoi sellaselle pienelle lapselleen, että annetaan pojan mennä ensin. Miks ihmiset luulee mua pojaksi?”
“En tiedä. Ehkä se on toi sun jämäkkä olemus. Sulla ei oo pinkit vaatteet. En kyl tajuu. Pahotiks sä mieles?”
“En mä oikeastaan, mä oon mikä mä oon.”
Tämä tapahtui melkein 10 vuotta sitten, kun poikani vielä luuli olevansa tyttö. Lasten pukeutuminen on yllättävän sukupuolikoodattua, minkä huomaa vasta kun rikkoo koodin, vahingossa tai tarkoituksella. Lastenvaateostoksilla huomaa, että vaatteiden värimaailma on hämmentävän binäärinen, vaikka lapset eivät itse sitä välttämättä ole.
Esiteininä poikani tilanne muuttui. 10-vuotiaana hän alkoi pukeutua hyperfeminiinisesti. 13-vuotiaana hän ei kokonaiseen vuoteen käyttänyt kertaakaan housuja, muuten kuin tanssi- tai liikuntatunnilla. Vallitseva värimaailma oli hempeän vaaleanpunainen. Jälkeenpäin hän kuvaili tilannetta näin: “Mä jotenkin aloin huomata entistä selvemmin sen itekin, etten taida olla tyttö. Mua alkoi huolestuttaa se, että muut huomaa, etten oikeesti oo tyttö ja yritin pukeutua tytöksi etten jäis kiinni.”
Seuraavan pukeutumisen vaiheen aikana päälle kelpasivat väljemmät tyttöjen vaatteet, mutta niiden alla olleet sirot rintaliivit vaihtuivat binderiin. Transitio oli alkanut. Jossain vaiheessa omien vaatteiden sijaan isän vaatteet alkoivat houkutella. Kaupasta ostettiin väljiä poikien tai miesten vaatteita. Isot vaatteet peittivät vartalon, jonka muoto ei vastannut enää omaa vähitellen täsmentyvää sukupuolikokemusta.
Nyt nuori on jonkin aikaa pukeutunut itsensä kokoisiin poikien tai miesten vaatteisiin. Suhde omaan kehoon tuntuu hyvältä. Oikean kokoisten vaatteiden löytäminen ei ole helppoa, mutta vaivan arvoista. Oikeankokoisten, istuvien vaatteiden löytämisen ongelmaan on melkeinpä jokaisen helppo samaistua.
Monissa kaupoissa olen myös huomannut ja oppinut arvostamaan poikien tai miesten osastojen myyjien osaamista. Kun kerron, että etsimme housuja pojalleni, ja viittaan kädellä hänen suuntaansa, asia on aina ollut täysin selvä ja olemme saaneet ystävällistä apua etsintäämme. Sukupuoli rakentuu sosiaalisissa tilanteissa, kuten vaatekaupan miesten osastolla äidin ja myyjän välisessä vuorovaikutuksessa.
Transsukupuoliselle omaa sukupuolta vastaavien vaatteiden löytäminen voi olla tavallista vaikeampaa. Sopivan kokoisen, riittävän pienen ja suuren vaatteen etsiminen vaatii kärsivällisyyttä, kun keho ei asetu valtavirran mukaisiin oman sukupuolen mittoihin. Oman pojan kohdalla on ollut ilahduttavaa nähdä se, että vaivannäkö kannattaa. Sopivilla vaatteilla voi tukea myönteistä suhdetta omaan kehoon. Jokainen omaa identiteettiä tukeva mukava vaate, jossa on sopivan poikamainen ja turvallinen olo, auttaa elämään keskeneräiseen transitioon kuuluvan sukupuolidysforian kanssa.
S.M.N.
