Intersukupuolisuus tarkoittaa joukkoa erilaisia luonnollisia variaatioita, joissa kehon synnynnäiset sukupuolitetut piirteet, kuten kromosomit, sukuelimet tai hormonitoiminta eivät ole yksiselitteisesti nais- tai miestyypilliset. Intersukupuolisuus voi olla joillekin myös sukupuoli-identiteetti, kun taas toiset käyttävät sanaa ensisijaisesti kuvaamaan omia kehonpiirteitään. Intersukupuolisuuden sijasta voidaan puhua myös synnynnäisistä variaatioista sukupuolitetuissa kehonpiirteissä.
Intersukupuolisuuden yleisyys on määrittelystä riippuen 0,02–1,7%. Jotkut ihmiset elävät koko elämänsä tietämättä, että he ovat intersukupuolisia. Osa intersukupuolisista saa tietää intersukupuolisuudestaan murrosiässä, jos kuukautiset eivät ala tai aikuisena esimerkiksi, jos lapsen saamiseen liittyy vaikeuksia. Vain pieni osa intersukupuolisista saa diagnoosin heti syntymän jälkeen. Tämä on yksi syy, miksi arviot intersukupuolisuuden yleisyydestä vaihtelevat.
Riippuen siitä mikä määritelmistä valitaan, arvio suomalaisten intersukupuolisten ihmisten määrästä vaihtelee 1200–93 000 ihmisen välissä. Eri arvioiden mukaan Suomessa syntyy vuosittain noin 10–850 intersukupuolista lasta. Arvio siitä, että Suomessa syntyisi vuosittain vain noin 10 intersukupuolista lasta vaikuttaa kuitenkin selvästi liian pieneltä, sillä tuohon lukuun sisältyvät korkeintaan vain ne lapset, joiden sukupuolta ei ulkoisten sukuelinten perusteella pystytä syntymän hetkellä suoraan määrittämään tytöksi tai pojaksi. Intersukupuolisuus koskettaa myös intersukupuolisen ihmisen vanhempia, sisaruksia, ystäviä, kumppaneita ja muita läheisiä.
Intersukupuolisen lapsen syntyessä lääkäri määrittää lapsen kuuluvaksi toiseen juridisista sukupuolista. Sukupuoli ei kuitenkaan ole koskaan yksiselitteisesti pääteltävissä kehollisten piirteiden perusteella. Enemmistö lapsista ilmaisee sukupuoltaan ja määrittää sen syntymässä määritellyn sukupuolen mukaisesti. Osa lapsista taas samaistuu muuhun sukupuoleen kuin mitä syntymässä on määritelty. Lapsen sukupuolen voi tietää vasta, kun lapsi itse kertoo sen. Intersukupuolisesta tilasta ei voi tehdä päätelmiä siitä, minkälainen sukupuoli-identiteetti henkilölle kehittyy.
Lapsi ei tarvitse kosmeettisia leikkauksia tai muita hoitoja, että hänet voisi rekisteröidä mieheksi tai naiseksi. Monet intersukupuoliset ihmiset ovat ilmaisseet, että kosmeettiset sukuelinten leikkaukset ja hormonihoidot saattavat olla lapselle traumatisoivia ja tuottaa haittaa.
Intersukupuolisuus ja diagnoosit
Kaikki ihmiset, joilla on intersukupuolisuuteen liittyviä lääketieteellisiä diagnooseja eivät kutsu itseään intersukupuolisiksi. Toisaalta kaikki eivät myöskään tiedä, että heidän diagnoosinsa liittyy intersukupuolisuuteen.
Lääketieteessä käytetään käsitettä DSD (disorders of sex development tai diversity of sex development). Intersukupuolisten ihmisten oikeuksia ja kehollista itsemäärittelyoikeutta ajavat järjestöt kuten Organisation Intersex International (OII) suosittelevat kuitenkin käyttämään käsitettä intersukupuolisuus. Intersukupuolisuus -käsitteellä pyritään irtautumaan medikalisoivasta ja häiriökeskeisestä ajattelutavasta ja korostamaan elettyä kokemusta ja intersukupuolisen kehon luonnollisuutta. Sukupuolen moninaisuuden osaamiskeskuksessa lähdemme siitä ajatuksesta, että kehojen monimuotoisuus on luonnollista, ja ihminen on itse vapaa määrittelemään sen, mitä pitää ongelmana ja mitä ei. Joihinkin intersukupuolisuuden variaatioihin liittyy lääketieteellistä hoitoa vaativia tilanteita, mutta itsessään intersukupuolisuus tai kehon yksilölliset piirteet eivät ole sairaus tai häiriötila. Voit lukea intersukupuolisuuteen liittyvistä diagnooseista täältä.
Intersukupuolisuus ja identiteetti
Jokaisella on oikeus määritellä ja sanallistaa tai olla määrittelemättä sukupuolensa. Jokaisen itsemäärittelyä tulee myös kunnioittaa. Intersukupuolinen ihminen voi olla sukupuoli-identiteetiltään mies, nainen, intersukupuolinen, transsukupuolinen, muunsukupuolinen tai jotain muuta. Intersukupuolisuus ei ole kaikille intersukupuolisille osa sukupuoli-identiteettiä eikä keho määritä ihmisen sukupuoli-identiteettiä.
Intersukupuolisuus ja Ihmisoikeudet
Intersukupuoliset ihmiset ovat nostaneet esille, että intersukupuolisille lapsille tehdyt kosmeettiset sukupuolipiirteitä muokkaavat hoidot eivät välttämättä tue lapsen kehitystä vaan itse asiasssa ovat aiheuttaneet monille fyysistä ja psyykkistä haittaa. Intersukupuolisten ihmisen perustamat ihmisoikeusjärjestöt kuten OII vaativat, että lapsen kehollista koskemattomuutta on kunnioitettava ja että kosmeettisesta sukuelinkirurgiasta ja hormonihoidoista on pidättäydyttävä, kunnes lapsi on sen ikäinen, että voi ottaa itse kantaa itseään koskeviin hoitoihin.
Tällä hetkellä Suomen hoitokäytännöt vaihtelevat riippuen sairaalasta.
Lue lisää intersukupuolisten ihmisoikeuksien toteutumisesta täältä.
Materiaali
Opas intersukupuolisen lapsen perheille ja läheisille
Tämä opas on suunnattu perheille, joissa on intersukupuolinen lapsi. Oppaassa käsitellään asioita, jotka koskettavat todennäköisesti kaikkia vanhempia ja kasvattajia. Miten tukea lapsen turvallisuudentunnetta,
positiivista kuvaa itsestä ja omasta kehosta, tarjota kasvurauhaa sekä auttaa omien rajojen asettamisessa? Lisäksi oppaassa kerrotaan perustietoa intersukupuolisuudesta ja nostetaan esille teemoja, jotka saattavat olla erityisesti intersukupuolisten lasten perheitä koskettavia. Oppaassa tarjotaan myös esimerkkejä, joiden avulla voit keskustella asioista yhdessä lapsen kanssa. Tämän oppaan tavoitteena on tukea sekä sinua vanhempana tai kasvattajana että intersukupuolista lasta. Saatavilla painettuna. Julkaistu 2019.
Opas intersukupuolisille nuorille
Tämä opas on kirjoitettu, jotta sinun voisi olla helpompi tunnistaa sekä sanoittaa erilaisia intersukupuolisuuteen liittyviä teemoja. Toivomme, että pystyt oppaan avulla entistä paremmin liittämään intersukupuolisuuteesi niitä asioita, jotka saavat sinut kokemaan itsesi hyvänä, kauniina ja kykenevänä vaikuttamaan omaan elämääsi. Saatavilla painettuna. Julkaistu 2019.
Tietoa intersukupuolisille järjestettävästä vertaistuesta löydät täältä: https://sukupuolenosaamiskeskus.fi/palvelut/vertaistukipalvelut/intersukupuolisten-vertaisryhmat/.
Lisätietoa
- Lisätietoa kehovariaatioiden kanssa eläville ihmisille
- Lisätietoa kehovariaatioiden kanssa elävien läheisille
- Lisätietoa intersukupuolisuuden kanssa elävien ihmisoikeuksista Setan sivuilla
- Osaamiskeskuksen materiaaleja intersukupuolisista kehovariaatioista
- ISIO ry, intersukupuolisten ihmisoikeusjärjestö Suomessa
- Intersukupuolisuus.fi, suomenkielinen tietosivusto