Tapasimme kahvilassa ja keskustelin erään tuttuni kanssa, joka tietää, että minulla on 9-vuotias translapsi. Keskustelussa kävi ilmi, että tunnemme molemmat myös toisen translapsen – teini-ikäisen, joka vasta hiljattain uskalsi kertoa omasta transsukupuolisuudestaan. Molemmat tiesimme, että tämä lapsi on käynyt läpi todella vaikeita aikoja, itsetuhoisia ajatuksia, jotka kumpuavat siitä, että ympäristö ei ole osannut kohdata hänen identiteettiään kunnioituksella. Silti tuttuni kommentoi empaattisella äänensävyllä: “Hän on niin ihana poika… Hän on niin nuori, muistutin hänelle ettei hänen tarvitse vielä päättää.” Kuinka selittää, kuinka musertavalta tuo kuulostaa? 13-vuotias ei ole liian nuori tietämään omaa sukupuoli-identiteettiään.
Kukaan ei ole koskaan sanonut sinulle tai minulle, että olemme “liian nuoria päättämään”, kun meidät nähtiin tyttöinä tai poikina. Ja tiedän, ettei tämä tuttuni ole koskaan sanonut samaa omille cislapsilleen. Hän ei varmasti ole koskaan todennut heille: “Olet liian nuori päättämään, oletko tyttö, poika tai muusu. Odotahan vielä muutama vuosi, ennen kuin alat identifioitua selkeästi.” Kuitenkin tällaisia sanoja kuulee usein translapsille sanottavan, tai puhuttavan siihen tapaan heidän vanhemmilleen. Tämä ajatus kumpuaa usein pelosta – pelosta transsukupuolisten ihmisten kohtaamaa transfobiaa ja yhteiskunnan reaktioita kohtaan. Mutta juuri tuo pelko saa aikaan näitä vatsaa muljauttavia kommentteja, jotka ovat itsessään transfobisia, vaikka ne verhoutuvat empaattisuuden ja hyväntahtoisuuden kaapuun.
Transsukupuolisten lasten ja nuorten identiteetti ei ole päätettävissä oleva asia, aivan kuten sinun tai minun sukupuoli-identiteettimme ei ollut päätettävissä. Se on syvä, henkilökohtainen kokemus, jota kukaan muu ei voi kyseenalaistaa. Empaattinen äänenpaino ei tee tällaisista kommenteista yhtään vähemmän vahingollisia. Kun kuulen tällaisia kommentteja, mietin: Emmekö me kaikki pyri ilmaisemaan omaa sukupuoltamme päivittäin pukeutumisellamme, käytöksellämme ja olemuksellamme? Mitä jos joku jatkuvasti kyseenalaistaisi sen? Olen translapsen vanhempana nähnyt, kuinka translapset ja -nuoret kohtaavat tätä päivittäin. Se särkee sydämeni. Ja se, ettei heidän identiteettiään kunnioiteta, näkyy psyykkisissä tilastoissa – se voi johtaa vakaviin mielenterveysongelmiin, jopa itsetuhoisiin ajatuksiin. Nämä lapset, jotka ovat kertakaikkisen mahtavia ja kiehtovia ihmisiä, aivan kuten kaikki muutkin lapset. Meidän tehtävämme aikuisina on kunnioittaa ja tukea heidän vapauttaan olla juuri sitä, mitä he ovat.
Tuntuu, että nämä empaattiset “sedät ja tädit” tuntevat kenties itsekin olevansa liian nuoria päättämään. Ehkä he uskovat, että sukupuoli on jotain päätettävissä olevaa, eivätkä uskalla oppia pois vanhoista ajattelutavoista. Mutta tämä lapsi, jonka tuttuni mainitsi olevan “ihana poika”, ei ole poika – hän ei ole koskaan ollut poika. Todellinen poisoppiminen on meidän tehtävämme, ei lapsen. Pyydän, että jos tunnet joskus halua sanoa: “Olet liian nuori tietämään,” pysähdy miettimään: Mistä tuo ajatus kumpuaa? Mitä se viestii lapselle, joka kuulee sen? Ja mieti, miten voisit sen sijaan sanoa: “Olet juuri se, joka olet – ja minä kunnioitan sinua täysin. Ihanaa, että uskallat sanoa sen minulle.” Kyllä, me translasten vanhemmat jos ketkä tiedämme, että sukupuolikokemus voi joskus olla häilyvä ja voi myös muuttua.
Mutta jos todella ajattelet, että lapset ovat liian nuoria tietämään, muista hokea sitä myös tasa-arvon nimissä kaikille läheisille cislapsillesi yhtä usein. Ehkä silloin huomaat, kuinka absurdi ajatus tuo on. Ja ei, sinäkään et ole liian nuori huomaamaan, kuinka sinun naiseutesi tai miehuutesi on luultavasti aika erilainen kuin naapurisi. Olemme oikeasti aika ihanan erilaisia ja myös samanlaisia. Mutta sukupuolikokemuksellamme on tämän kaiken kanssa hämmästyttävän vähän tekemistä. Se on kuitenkin niin herkkä asia jopa sinulle itsellesi, että voit varmasti kuvitella, kuinka herkkä se on translapselle.