Yle on julkaissut eilen 14.4. artikkelin detransitiosta eli prosessista, jossa henkilö haluaa keskeyttää sukupuolta vahvistavan hoidon tai perua sen vaikutuksia. Juttuun haastateltiin myös osaamiskeskuksen erityisasiantuntija Maarit Huuskaa. Mitä detransitio-juttuun ei mahtunut ja mitä siitä jätettiin pois?
Pohditko detransitioitumista? Varaa aika täältä.
Setan ylläpitämä Sukupuolen moninaisuuden osaamiskeskus tarjoaa palveluita myös detransitiota harkitseville tai sitä läpikäyville. Palveluihin kuuluvat detransitiota käsittelevät tietosivut ja omahoitoharjoituksia sekä tuki- ja neuvontapalvelut.
“Pidämme Setassa tärkeänä, että detransitiossa oleville on saatavilla palveluja ja vertaistukea matalalla kynnyksellä. Monille detransitio on osa tärkeää kasvuprosessia omaksi itseksi. Vaikka jotkut omat elämänvaiheet olisivat olleet kipeitä, ne ovat voineet olla tärkeitä oman kehityksen ja itsetuntemuksen kannalta”, kertoo Sukupuolen moninaisuuden osaamiskeskuksen erityisasiantuntija Maarit Huuska.
Detransitio koskettaa tilastollisesti sukupuolta vahvistavia hoitoja saaneista 0,3–3 %. Usein detransitioon viitataan yksiulotteisesti “katumisena”, mikä jättää näkymättömiin detransitioiden moninaisemmat syyt. Katumisen korostaminen myös leimaa detransition ja sitä myötä sen läpikäyvät. Samoin se rakentaa mielikuvaa, ettei detransitioita saisi tapahtua lainkaan. Esimerkiksi hoitavan tahon vastuulääkärin kommentti “Olemme tehneet hirvittävän virheen, jos joku katuu” korostaa tätä lähestymistapaa.
“Kaikki detransitiossa olevat eivät hyväksy sitä, että detransitio kehystetään monesti tragediaksi tai pahaksi asiaksi, jonka ei koskaan olisi pitänyt tapahtua. Tämä tarina ei ole arvostava. Siinä ei tunnisteta sitä, että detransitio voi merkitä myös itsetuntemuksen, oman elämäntarinan ja sukupuolen syvempää tuntemusta ja kasvua omaksi itseksi. Transitio ja detransitio on voinut joillekin antaa sisäistä ymmärrystä ja vahvuutta, jota ei muuten olisi saavutettu”, Maarit Huuska kertoo.
Tärkeä osa Sukupuolen moninaisuuden osaamiskeskuksen työtä on ajantasaisen tiedon ja ymmärryksen lisääminen sukupuolen moninaisuudesta. Detransitiokin on moniulotteinen käsite ja yksilötasolla detransitiot voivat olla keskenään hyvin erilaisia. Moni kokee sosiaalisten paineiden tai voimavarojen puutteen olevan keskeinen syy detransitiolle. Sen sijaan sukupuolen korjausprosessin “katuminen” sukupuoli-identiteetin muuttumisen vuoksi on harvinaisempaa.
“Osalle tarve perua tai keskeyttää sukupuolta vahvistava hoito tai transitio voi liittyä oman identiteetin tarkentumiseen esimerkiksi ei-binäärisenä tai fluidina ihmisenä tai hoitotoiveiden muuttumiseen. Toisille asia ei ole iso ja toisille taas siinä on kyse haastavasta ja syvällisestä kasvuprosessista, jossa tarvitaan myös tukea.”
Maarit Huuskan mukaan osa mitä tahansa lääketieteellistä hoitoa saaneista ei koe hyötyvänsä siitä olipa kyseessä polvileikkaus tai hormonikorvaushoito.
“Tavoite, että detransitioita tapahtuisi vähemmän kuin nyt, ei ole välttämättä realistinen, koska harva lääketieteellinen hoito on yhtä tuloksellista kuin sukupuolta vahvistava hoito. Detransitiossa olevat voivat toisaalta myös kokea marginalisoivaksi, jos korostetaan detransitiota tapahtuvan vähän. Jokainen yksilön prosessi on tärkeä”, hän huomauttaa.
Huuskan mukaan on tutkittu myös, että detransition läpi käyneistä moni, jopa valtaosa, määrittelee itsensä edelleen transihmisiksi. Monille detransition läpikäyneille onkin tärkeää edelleen olla osa transyhteisöjä.
“Eivät transihmiset eivätkä detransitiossa olevat useinkaan koe tarvetta vastakkainasettelulle. Trans- ja sateenkaariyhteisöissä kunnioitetaan yksilöiden identiteettejä ja itsemäärittelyitä sekä sisäistä tietoa itsestään ja ymmärretään moninaisia kasvun ja kehityksen polkuja sukupuoleen liittyen”, Huuska huomauttaa.
Kuka pääsee ääneen?
Detransitio-teemaa koskeva julkinen keskustelu keskittyy osaltaan myös vastakkainasettelun luomiseen ja sukupuolta vahvistavien hoitojen vaarallisuutta tai kyseenalaisuutta koskevien mielikuvien luomiseen.
“Sillä on valtavasti merkitystä, kuka pääsee mediassa ääneen, koska jo muutamasta tarinasta syntyy voimakas narratiivi näin politisoituneessa aiheessa”, sanoo Setan viestinnän asiantuntija Eliisa Alatalo.
Seta on pitänyt viime aikoina esillä myös sitä, kuinka yksipuolista sukupuolta vahvistavasta hoidosta käyty julkinen keskustelu on ja miten vain vain muutaman lääkärin näkemykset saavat palstatilaa.
Setan tekemän mediaseurannan mukaan detransitiota käsitelleitä, eri ihmisten henkilöhaastatteluja sisältäneitä juttuja on ilmestynyt vuosien 2019-2024 aikana viisi (linkit artikkelin lopussa). Juttuihin valikoituneiden henkilöiden syyt detransitiolle piirtävät Alatalon mukaan yhdenmukaisen ja yksipuolisen kuvan: henkilö ei lopulta kokenutkaan olevansa transsukupuolinen ja että hänen mielenterveysongelmiaan hoidettiin sukupuolta korjaamalla.
“Oman tarinan kertominen on rohkeaa ja tärkeää, ja osa haastatelluista kertookin pitäneensä transitiota koskevia päätöksiään sillä hetkellä itselleen aivan oikeina. Tästä huolimatta detransition tehneiden enemmistöä koskevat syyt eli sosiaalisen tuen puute ja syrjintä eivät näkyneet mediassa”.
Kokonaiskuva jää suppeaksi
“Toinen piirre aihetta käsittelevissä jutuissa on, ettei koko sukupuolen korjausprosessia koskevaa kokonaiskuvaa tarjota, vaan taustoitus jää kasvavien lähetemäärien kauhisteluun”, Alatalo jatkaa.
Kokonaisukuvan luominen olisi Setan mukaan tärkeää, koska detransitiota käytetään politiikassa todisteena sukupuolta vahvistavien hoitojen toimimattomuudesta, tai jopa vaarallisuudesta erityisesti nuorten kohdalla. Kuitenkin sukupuolta vahvistavien hoitojen vaikutus elämänlaadun parantumiseen 900 000 yhdysvaltalaisvastaajan aineistossa on kiistaton. Myös toisen tuoreen tutkimuksen mukaan enemmistö on tyytyväisempiä elämään sukupuolen korjausprosessin jälkeen.
“Sukupuolta vahvistavien hoitojen antamista mutta myös virallisen sukupuolimerkinnän muuttamista nuorille vastustetaan, koska nuoret saattaisivat katua jälkeenpäin. Tutkimusnäyttö ei tue tätä käsitystä”, Maarit Huuska sanoo.
Huuska nostaa esiin juuri ilmestyneen transnuorten detransitiota käsittelevän kohorttitutkimuksen. Vuosien 2007-2022 välillä hoidetuista tuhannesta transnuoresta keskeyttäneitä oli 4 %. Vain 0,5 % hormonikorvaushoidon aloittaneista syy keskeyttää oli, että he sittenkin identifioituvat syntymässä määriteltyyn sukupuoleen.
“Johtopäätös on, että on harvinaista, ettei nuori johdonmukaisesti jatka hormoniterapiaa sen aloitettuaan. Ja kun hän ei jatka sitä, syynä on usein, että hormoneita ei ole saatavilla tai hän on jo saavuttanut toivomansa hoitotulokset. Kyse ei siis ole katumisesta”, tiivistää Huuska.
Tutkimus saisi monipuolistua
Mediassa esiintyy myös detransitiota käsittelevien juttujen yhteydessä kovaakin kritiikkiä transyhteisöä ja aktivisteja kohtaan. Transyhteisö on Suomessa aktiivisesti osallistunut esimerkiksi tutkimusasetelmien kriittisen tarkasteluun, ja sitä myötä tutkimustulosten kyseenalaistamiseen.
“Tutkimusasetelmien kritiikkiä ei tulisi tulkita tutkimuksen estämiseksi vaan pyrkimykseksi kehittää tutkimusta. On perusteltua kritisoida tutkimusta, jossa sukupuolen moninaisuutta patologisoidaan tai joka on yksipuolisen häiriö- ja ongelmakeskeisiä. Aktivismi perustuu kuitenkin sukupuolivähemmistöjen todellisiin kokemuksiin maailmasta ja instituutioista, ja toiveeseen saada aikaan myönteistä kehitystä, jotta muilla olisi tulevaisuudessa helpompaa”, Maarit Huuska selventää.
Seta ja Sukupuolen moninaisuuden osaamiskeskus toivovat enemmän tutkimusta, jonka avulla voidaan konkreettisesti edistää sukupuolivähemmistöjen terveyttä ja huomioida myös transihmisten vahvuudet ja resilienssi, terveyteen vaikuttavat sosiokulttuuriset tekijät ja vähemmistöstressi.
“Toivomme, että trans- ja muunsukupuolisia kliinikot ja tutkijat pääsisivät itse paremmin esille, jotta tutkimuskysymykset monipuolistuisivat ja tutkimustiedosta olisi enemmän todellista hyötyä niille, joita tutkitaan”.
Tuoreempaa tutkimusta aiheesta julkaisee pian Trans, talous ja työmarkkinat -hanke, jota rahoittaa Pohjoismaiden ministerineuvosto Pohjoismaiden tasa-arvotiedon keskuksen kautta. Alustavien tietojen mukaan hankkeen tutkimuskyselyyn vastanneista henkilöistä, vain kolme 144:stä detransitioituneesta henkilöstä kertoi syyksi, etteivät he olleet alun perinkään transsukupuolisia. Enemmistölle detransition syitä olivat muun muassa elämän haasteet transihmisenä, läheisten tuen puute, hoidon puute tai sen huonot tulokset, perheellistyminen (jotta voi tulla raskaaksi) sekä ajatus retransitiosta myöhemmin, kun aika on itselle otollisempi.
Tutustu myös
Kärnä T, Das P, Mikkola A, Uusi-Mäkelä N. Sukupuolenkorjauksen katuminen, pettymys ja takaisinkorjautumisen mahdollisuudet. Suomen Lääkärilehti 2021; 76: 1478 – 1482.
Sukupuolen moninaisuuden osaamiskeskuksen Detransitio-teemasivu
Mediaa koskevassa analyysissä mainitut jutut
Yle 2019: Mieheksi ja takaisin
Lapsen Maailma 2020: Sandra, 14, eli kaksi vuotta Sakkena
Suosittelemme!
Transsukupuolinen näyttelijä Miiko Toiviainen puhui maaliskuussa Juha Mykkäsen podcastissa transihmisiä koskevista representaatioista ja transyhteisön syyllistämisestä.