SMOKin sosiaaliohjaaja Kare Kuronen vieraili Turku Priden Sateenkaari terveydenhuollossa -paneelissa elokuussa. Hän jakoi SMOKin asiakastyössä esiin tulleita kokemuksia, joita transihmisillä on terveydenhuollosta.
Kare Kurosen työhön SMOKissa kuuluu vertaisryhmien ohjaamista, yksilöasiakastyötä, verkostoyhteistyötä muiden sateenkaaritoimijoiden kanssa sekä jonkin verran sote-alan ammattilaisten kouluttamista.
Keskeisin transihmisiä koskeva terveydenhuollon huoli liittyy sukupuoli-identiteetin poliklinikoihin eli transpoleihin Helsingissä ja Tampereella.
“Yksi suurimmista huolenaiheista on transpolin pitkät jonot ja liian pienet resurssit. Moni pelkää, ettei pääse transpolille lainkaan – tai jos pääsee, on pelkona, että ei etene diagnoosivaiheeseen saakka.”
Esteiksi nähdään terveydentila, mielenterveys, somaattinen terveydentila, hoitojen oikea-aikaisuus sekä toimintakyvyn aleneminen. Myös ei-binääristen mahdollisuukset saada apua dysforiaan ovat heikommat kuin binäärisillä transsukupuolisilla.
“Tämä koetaan monesti ristiriitaiseksi, sillä mielenterveyden ja toimintakyvyn haasteet sekä sukupuolidysforian aiheuttama kärsimys ovat limittäisiä, toisiinsa vaikuttavia prosesseja”, Kuronen avartaa.
Osalla transpolien asiakkaista pääsy tutkimusjaksolle ja koko tukimusprosessi on pidempi kuin tavallisesti neuropsykiatristen haasteiden, kuten ADHD:n ja autismin kirjolle kuulumisen vuoksi.
“Jos epäilyä jommastakummasta, tai kummastakin on, ne ovat tutkittava ensin. Tämä ei myöskään ole mikään nopea hoitopolku. Tämän vuoksi jotkut priorisoivat transhoitoja ja jättävät neurokirjon asiat tutkimatta, kunnes ovat saaneet tarvitsemansa diagnoosin.”
Helpotusta dysforiaan haetaan ulkomailta
Tällä hetkellä hormonihoitoihin pääsy kestää useita vuosia julkisen terveydenhuollon kautta. Moni turvautuu hoidon hakemiseen ulkomailta, mutta hoitoa varjostaa pelko sen katkeamisesta.
“Osa ymmärrettävästi hakee apua ulkomaisilta klinikoilta, mutta niiden toimintaa pyritään Suomessa rajoittamaan. Esimerkiksi reseptejä ei hyväksytä kaikissa apteekeissa. Tämä ei lisää luottamusta hoitojen saatavuuteen eikä missään nimessä tue transihmisten hyvinvointia”, Kuronen toteaa.
Kysymys on myös yhdenvertaisuudesta: hoidon hankkiminen omakustanteisesti, myös kirurgian osalta, on mahdollista vain hyvin toimeen tuleville.
Sensitiivinen kohtaaminen ikuisuusongelma
Noin 25 % transihmisistä on kokenut syrjintää ja epäasiallista kohtelua terveyspalveluissa Suomessa, mikä näkyy terveydenhuollon palveluiden välttelynä tai viivästyneenä hoitoon hakeutumisena. Myös muiden terveyspalveluiden käytön vaikutus oman transitioon ja asiointiin transpoleilla mietityttää.
“Transihmisiltä vaaditaan valtavasti, mielestäni jopa kohtuuttomasti, resilienssiä ja omatoimisuutta. Esimerkiksi papa-kokeisiin ja mammografiaan ei tule kutsuja automaattisesti, koska kutsut perustuvat henkilötunnukseen. Erilliset rekisterit ovat kuitenkin ongelmallisia eikä niitä pitäisi olla olemassakaan”, Kuronen toteaa.
Sekä asiakastyössä että useissa selvityksissä ja tutkimuksissa tulee edelleen esille terveysalan osaamisen puute sukupuolen moninaisuudesta, sukupuolen korjausprosessista, vähemmistöstressistä ja vähemmistövihan ja ennakkoluulojen aiheuttamista traumoista. Sekä palveluiden rakenteissa että ammattilaisten ajatuksissa vallitseva binäärinormi jättää ei-binääriset, kuten muunsukupuoliset ja sukupuolettomat, näkymättömiin.
“Transihmisiä on kaikkialla – synnytyssairaaloista hoivakoteihin – ja jokaisella on oikeus arvokkaaseen kohteluun. He odottavat, että heidät kohdataan sensitiivisesti kaikissa sosiaali- ja terveyspalveluissa.” Erityisesti ei-binäärien ihmisten, kuten muunsukupuolisten tai sukupuolettomien, kohtaamisessa ja huomioimisessa niin transpolilla kuin muuallakin terveydenhuollossa on puutteita.
Miten sensitiivisyyttä sitten lisättäisiin? Keinoksi tarjotaan aina lisäkoulutusta, jota tuleekin lisätä, mutta myös ammattilaisten omalla itsereflektiolla ja työotteen kehittämisellä on tärkeä rooli.
“Jos ammattilainen ei pääse eroon omista oletuksistaan niin voisiko kuitenkin omia oletuksiaan muuttaa tai laajentaa siten, että olettaisi monimuotoisuutta eikä binäärisiä ääripäitä? Tai voisiko ihminen itse kertoa halutessaan tai tarvittaessa omasta sukupuolestaan ja otettaisiko se kunnioitettavasti vastaan jo heti ensimmäisen kerran mainittaessa? Kuinka monesti sukupuoleen viittaaminen edes on välttämätöntä esimerkiksi kirjauksissa?”, Kuronen kysyy.
Kohti tietoon perustuvaa suostumusta
“Yhteisössä on kovasti toivottu jo pidempään itsemääräämisoikeuden ja tietoon perustuva suostumuksen vahvistumista. Sen vuoksi toiveenani olisi, että terveydenhuollossa olisi enemmän kunnioitusta, syvempää ymmärrystä sekä myötätuntoa ja tietoa transerityisistä haasteista.”
Suomessa sukupuolta vahvistava hoito perustuu vielä vanhaan Maailman terveysjärjestön ICD-10 -luokitukseen ja niin sanottuun portinvartijamalliin, jossa itsemääräämisoikeus ei toteudu. Uuden ICD-11 myötä diagnosointi on jatkossa yksilöllisempää eikä riipu henkilön sukupuoli-identiteetistä vaan koetusta dysforiasta. Itsemääräämisoikeus toteutuu jo juridisen sukupuolen osalta. Miksei se voisi jo toteutua myös transterveydenhuollossa?
“Transihmiset osaavat tehdä päätöksiä liittyen omaan kehoonsa ja elämäänsä. Moni katuu mieluummin itse tekemiään päätöksiä kuin toisten tekemiä päätöksiä, jotka vaikuttavat elämään merkittävästi. On hyvin paljon vaikeampaa sulattaa ja hyväksyä niitä päätöksiä, jotka ovat itselle epäedullisia ja ovat sellaisen henkilön tekemiä, jotka eivät oikeasti ihmistä itseään tunne. Omaan kehoon ja itsemääräämisoikeuteen liittyvät päätökset kuuluvat ihmiselle itselleen”, Kuronen korostaa.
SMOK työskentelee osana ihmisoikeusjärjestö Setaa vaikuttaakseen terveysalan osaamisen ja itsemääräämisoikeuden vahvistamiseksi. Kuronen näkee, että ihannetilanteessa hoitoyksiköt kehittyisivät ‘täyden palvelun taloiksi’, joissa voisi avoimesti ja riskittä puhua kaikista huolistaan sekä saada niihin tukea ja hoitoa.
“Tässä kohtaa, kun emme ole vielä ihannetilanteessa, kaikki ovat lämpimästi tervetulleita SMOKin ryhmiin ja palveluihin. Tavoitteenamme on kertoa, miten hoitoja ja palveluja tällä hetkellä saa sekä rakentaa polkuja turvallisiin sote-palveluihin.”