Koulutus järjestetään 9.10. klo 10–12 Microsoft Teamsissa
Sateenkaarierityistä nuorisotyötä tehdään yhä useammassa kunnassa ja nuorisotyöntekijöillä on aktiivinen rooli etenkin pienillä paikkakunnilla sateenkaarinuorten hyvinvoinnin ja osallisuuden edistämisessä. Mutta miksi sateenkaarierityistä nuorisotyötä tarvitaan? Entä voisiko kohdennettua nuorisotyötä siirtää verkkoon, jolloin pystyttäisiin tavoittamaan yhä useampia nuoria etenkin pitkien välimatkojen maakunnissa? Koulutuksessa käydään läpi erityisesti Discord-sovelluksen ominaisuuksia ja mahdollisuuksia nuorisotyölle konkreettisten Loiste-esimerkkien avulla.
Discord on selaimessa tai sovelluksella käytettävä keskustelualusta, jolla voi lähettää tekstiä, kuvia, ääntä ja videota. Setan verkkonuorisotalo Loiste aloitti toimintansa Discordissa tammikuussa 2022 ja siitä saakka Loisteen Discordissa on tehty verkkonuorisotyötä sekä tarjottu oma turvallisempi vertaisyhteisö nuorille. Discordin lisäksi Loiste toimii myös Instagramissa, TikTokissa sekä Snapchatissa nuoria tavoittaen, ohjaten ja tietoa tarjoten.
Kouluttajina tilaisuudessa toimivat Setan Hyvinvointia sateenkaarinuorille 2024–2026 -hankkeen verkkonuorisotyön ammattilaiset nuorisotyöntekijä Eevi Harju (sosionomi AMK, seksuaaliterapeutti) sekä sosiaali- ja nuorisopalveluiden päällikkö Sanna Immonen (yhteisöpedagogi YAMK).
Koulutuksen kesto on 1,5 h, jonka jälkeen on 30 min aikaa keskustelulle ja kysymyksille.
Koulutuksen hinta on 25 euroa.