Vertaiskuvallisen tarinan transitiosta on kirjoittanut nimimerkki Luoma-aho 5.10.2022. Sukupuolen moninaisuuden osaamiskeskus julkaisee valikoituja henkilötarinoita ja muita asiakkaiden tekstejä verkkosivuillaan.
Metsä on minulle tuttu. Tunnen sen huokailut ja kuiskutukset, lintujen siipien iskut ja sammaleen tuoksun. Tiedän purojen uomat ja muurahaisten työmatkat, suurimmat kannot ja painavimmat kivet.
Tämä polku on kuitenkin uusi. Uteliaana astelen sitä pitkin, tunnustelen sen pohjaa ja ihailen sitä reunustavia valtavia puita. Uusi, mutta kuitenkin ikivanha. Jollain tapaa myös tuttu. Aivan kuin jotain, jonka olisin joskus nähnyt unissani, vuosia sitten.
Puut pienenevät ja katseeni osuu kukkaan, jollaista en ole koskaan ennen nähnyt. Jos polku herättääkin jotain etäistä ymmärrystä, tämä kukka on täysin uusi, tuntematon. Katselen sitä pienen pienen hetken mutta sitten astun sen päälle, varovasti, ikään kuin kokeillen. Käännyn kiireesti ympäri ja katoan takaisin tutun metsäni siimekseen.
Kohtaan kuun kalpeat kasvot moneen kertaan ennen kun näen jälleen tuon kukan. Se on niin kaunis mutta niin vieras, että tunnen jopa hiukan pelkoa sitä kohtaan. Uteliaisuuteni kuitenkin ottaa vallan ja kumarrun kukan puoleen. Varovasti, melkein hengittämättä, poimin sen mukaani. Kotona asetan sen maljakkoon, jossa sen värit ja muodot alkavat käydä tutuksi. Vasta talven tullen tajuan, että se ei missään vaiheessa tiputtanut terälehtiään.
Keväällä kasvojani vasten iskee huumaava tuoksu. Tuttu metsäni kuljettaa minut nyt tuttua polkua pitkin paikkaan, jossa näin ennen niin vieraan kukan ensimmäistä kertaa. Nyt sen paikalla on aukio joka on täynnä kukkia, minun kukkiani. Sukellan sinne, annan kukkien kietoutua ympärilleni ja sotkea vaatteeni, kasvoni.
Teen kukista seppeleen ja lasken sen hiuksilleni. Sitten kukkapellosta minua vastaan nousee pää. Jänis. Se katsoo minua ja kukkiani pitkään kunnes toteaa, että ne ovat vääränlaisia. Niiden väritys on väärä, epäkelpo. Ne kasvavat väärään suuntaan. He eivät edes syö niitä, ne eivät ole hyväksi. Nyt huomaan muutkin jänikset. Ne värisevät kesäpäivässä, niiden silmät ovat huolestuneet. Mutta eivät minun vuokseni. Ne esittelevät kukkapellon vaaroja, osoittavat kaikki mahdolliset ja mahdottomat tavat joilla se on vääränlainen. Lähden kulkemaan pois jänisten luota, mutta pitkillä koivillaan ne loikkivat vaivatta perääni.
Juostessanikin niiden kovat hampaat repivät housujeni lahkeita, näykkivät sormiani. Lopulta ne saartavat minut, niiden vaaleat viiksikarvat hohtavat kuin veitset kuunvalossa. Luovutan, käperryn itseeni ja vajoan kukkiini. Ne painuvat päälleni paksuksi peitoksi, joiden alta en näe mitään. Riemuni kääntyy minua vastaan; se käännettiin minua vastaan. Menee vuosi, toinen, vuosisata. Jänikset ovat jo lähteneet mutta minä en kykene nousemaan.
Tunnen lämpimän tuhahdukseni vasten otsaani. Tunnistan sen heti: vanha ystävä lapsuudesta, nelijalkainen suunnannäyttäjä. Sen harmaa turkki näyttää samalta kuin valovuosi sitten, vaikka kuvani sen silmien pinnassa on täysin erilainen. Silti se tunnistaa minut. Se paimentaa minut ylös ja raikas yöilma täyttää keuhkoni. Kukkaketo hyräilee tuulessa lempeästi, vaikka vielä äsken se oli tukahduttaa minut.
Ystäväni istuu viereeni, heilauttaa häntäänsä. Suunnannäyttäjäni katselee tähtiin. Seuraan sen katsetta, sormenpääni kulkapellon pintaa hivellen, toinen käsi suunnannäyttäjäni niskan karkeissa karvoissa. Samaan aikaan olen tähtien joukossa mutta myös juuri tässä, jalkani syvällä rikkaassa maassa. Kysyn vanhalta ystävältäni jäniksistä. Se irvistää ja lupaa, että en tule näkemään niitä enää koskaan. Toivon sen puhuvan totta.
Vanha seppeleeni on kuihtunut hiuksiini, kuivuneita kukkia sataa jalkojeni juureen kuin talven ensimmäistä lunta. Minua pelottaa lähteä tekemään uutta. Kukkani näyttävät muuttuneen, en tunne niitä enää, en tiedä mistä aloittaa ja mitkä letittää yhteen.
Suunnannäyttäjäni asettuu makaamaan peltoon, kierii niin että sen turkki saa siitepölystä kultakerroksen. Nauran, ensimmäistä kertaa pitkään aikaa. Kiedon sormeni varovasti yhden kukan ympärille ja poimin sen aloittaakseni uuden seppeleen.