Tekstin on tehnyt translapsi ja vanhempi yhdessä:
“Kummassa vessassa sä nykyään käyt, miesten vai naisten?”
“Miesten,” poikani vastaa. Hän on kertonut sukupuolestaan meille vasta äskettäin ja opettelen sitä, mitä poikana eläminen tarkoittaa lapselle, jonka ennen luulin olevan tyttö.
“Miltä se tuntuu?”
“Ei miltään, siellä mun kuuluu käydä. Kauheinta on se, jos joku mies näkee mut ja luulee sen takia olevansa väärässä vessassa.”
“Okei, käykö näin usein?”
“Ei, kerran on käynyt.”
Usein huomaan, että minulle sosiaalisen transition askeleet vaikuttavat olevan isompia – hermostuttavampia – asioita, kuin nuorelle itselleen. En halua paisutella asioita, mutta minulla on tarve kuitenkin käydä läpi nämä minua mietityttävät kysymykset. Nuori vastaa niihin kärsivällisesti kun onnistun kysymään oikealla hetkellä.
Haluat siis nimenomaan käydä miesten vessassa, et kaipaa sukupuolineutraalia vessaa?”
“Mulle sopii just näin, en oo erityisemmin kiinnostunut tästä asiasta.”
Poikani on binäärinen transpoika. Hänelle miesten vessassa käyminen on omalta arkiselta osaltaan miestapaista käytöstä. Koululla on pukuhuoneet työvaatteiden vaihtamista varten. Naisten ja miesten pukuhuoneen lisäksi on sateenkaaripukkari. Poikani kaappi on sateenkaaripukkarissa ja transition tässä vaiheessa tuntuu vielä selkeimmältä käyttää sitä, vaikka poikien pukuhuonettakin hän on jo harkinnut.
Vessat ja pukuhuoneet ovat arkisia jakoja, joiden käyttö on cis-sukupuolisille mutkatonta. Muunsukupuoliset ja transsukupuoliset tekevät vessan tai pukuhuoneella aina valinnan, tai ovat opetelleet valitsemaan.
Oleellista on, että jokainen saa rauhassa itse valita, minkä oven takana aikoo asioida.
Nim. S.M.N.