Perheessä, jossa on translapsi tai nuori, vanhemmat kaipaavat tietoa, rinnalla kulkemista ja tavallista, turvallista arkea. Tällaisia havaintoja olen tehnyt Sense of belonging -hankkeen ensimmäisen vuoden aikana. Edessä on vielä kaksi vuotta tiivistä ja antoisaa asiakas- ja kehittämistyötä.
Huomenna, tiistaina 5.11. on transperheiden päivä, jonka tarkoituksena on muun muassa translasten perheiden ja heidän oikeuksien näkyväksi tekeminen. Onkin hyvä hetki summata Sukupuolen moninaisuuden osaamiskeskuksen osalta työtä, jota on tehty sekä jakaa joitain huomioita, joita olen tehnyt, nyt kun olen työskennellyt transperheiden parissa.
Kun hanke otti vielä ensiaskeliaan, näin perhetyön suunnittelijana minulla oli paljon intoa, mutta aika vähän konkreettista tietoa siitä, mitä translasten vanhempien tiedon- ja palveluntarpeet on. En hahmottanut arjen haasteita, hoitoprosessien merkityksellisyyttä tai vanhempien huolien syvyyttä. Mutta en myöskään tiennyt, mitä kaikkea hyvää sukupuolen moninaisuuden kokemukset perheisiin voi tuoda.
Vuosia nuorten parissa työtä tehneenä, ajattelin että vertaistukiryhmissä ja palveluissa on vanhempia, jotka ovat oman lapsen moninaisen sukupuolen äärellä kriittisiä, fobisia tai haluttomia oppimaan asiasta lisää. Tämä vuosi on opettanut muusta.
Vanhempi, joka kokee olevansa yksin, uupuu
Tapaamani vanhemmat, chat-palveluissa tai lähivertaisryhmissä, on fokusoineet tuen tarpeensa oman translapsen hyvinvointi edellä. Jopa siinä määrin, että työntekijänä minun on muistutettava vanhemman hyvinvoinnin tärkeydestä ja siitä, että se myös on kantava voima lapsen elämässä.
Vanhempi on voinut tulla palveluun kuin vereslihalla. Toiset on eläneet lapsen sukupuoliristiriidan kanssa jo varhaislapsuudesta saakka, toisille asia on vielä aivan uusi. Toisinaan tuen saamisen esteenä on se, että uskaltaako vanhempi lapsen identiteetin paljastumisen pelossa etsiä itselleen tukea.
Vertaistukiryhmässä vanhemmat on saaneet paljon transerityisiä oivalluksia, esimerkiksi oman lapsen dysforian kokemuksen havainnointiin. Olen käynyt lukuisia filosofisia keskusteluja sukupuolista, kehoista, normeista. Moni vanhempi on myös kokenut saaneensa lapseltaan lahjan, kun on saanut pohtia omaa naiseutta, mieheyttä tai ei-binäärisyyttä.
Transperheen vanhemmalta ei jää huomaamatta transfobia ja kiristyneet asenteet
Jokainen vanhempi toivoo, että oma lapsi saa kasvaa maailmassa, joka kohtelee häntä riittävän hyvin. Uutiset, jossa on transvihamielistä kommentointia tai jotka kuvaavat väkivallantekoja koskien sateenkaarevia ihmisiä kohtaan, osuvat vanhempiin todella lujaa.
Yksi vanhempi totesikin, että kun yhteiskunnan arvot koventuvat, miten oma lapsi asettautuu kaikkien normien, vihapuheen- ja tekojen maastoon? Huoli värittää vanhemman maailmankuvaa, joka liittyy lapsen tulevaisuuteen. Erityisen ongelmalliseksi asian tekee se, että aikuisten tehtävänä on luoda toivoa ja uskoa tulevaisuuteen. Jotta lapsen kasvurauha olisi taattu, meidän on turvattava lapsille varhaiskasvatus, koulu- ja harrastusympäristö jossa olla turvassa. Vain silloin lapsi voi kasvaa itsekseen, ja voida hyvin.
Vanhemmat on kertoneet omaa maailma mullistavasta voimasta, jonka oman lapsen transihmisyys on tuonut mukanaan. Moni vanhempi on kuvaillut, miten suhde omaan lapseen on syventynyt, sekä miten tärkeitä oppeja vanhempi on saanut yhteiskunnan vallitsevista normeista. Moni vanhempi on myös saanut sukupuolen moninaisuuden myötä kasvaa paremmaksi vanhemmaksi. Osa on löytänyt oman yhteisön transtukiryhmistä, ja saanut herätyksen vaikuttamistyön mahdollisuuksista liittyen translasten oikeuksiin ja hyvinvointiin liittyen.
Lapsia ja nuoria kohtaavilla ammattilaisilla on valtaa
Mutta translapsen vanhempia ja läheisiä ei saa jättää yksin. Erityisesti transterveydenhuoltoon liittyvät haasteet, kun lapsi ei saa apua ja tukea sukupuoliristiriitaan imee voimakkaasti perheiden ja läheisten voimia. Tunnistamattomat vähemmistöstressin oireet lisäävät stressireaktioita, avuttomuutta. Monilla vanhemmilla on myös epäluottamusta palveluihin, joiden tarkoituksena on auttaa ja tukea lasta. Tämä lisää entisestään perheiden eriytymistä.
Kaikki vanhemmat iloitsevat omasta lapsesta! Ja jos tähän iloon ei jostain syystä kykene, vika ei ole lapsessa eikä edes vanhemmassa, vaan tuessa, joka on riittämätöntä. Lapsen ympäröiviltä instituutioilta (neuvola, varhaiskasvatus, koulu, sote-palvelut) on odotettu ehkä enemmän kuin mitä on saatu. Työntekijöiden tietotaitojen puute sukupuolen moninaisuudesta, sukupuoliristiidasta lapsuudessa tai vähemmistöstressistä vaikuttaa perheiden mielenterveyteen. Kun taas lapsia ja perheitä kohtaavissa palveluissa tai arjessa on saatu hyvää ja arvostavaa kohtaamista, missä sukupuolen moninaisuus on yksi erityispiirre lapsessa, ja se on otettu tosissaan, on se jäänyt perheiden mieliin ja sydämiin, jota on muisteltu vuosienkin päästä.
Hyvää transvanhempien päivää! Olet vanhempana korvaamaton apu ja tuki lapsellesi niin pienissä kuin isoissa arjen haasteissa. Ja me puolestamme olemme täällä sinua varten.
Sari Hälinen
Perhetyön suunnittelija
Vanhemmille suunnattuja palveluja löydät täältä. Tarjolla on vertaistukichatteja varhaiskasvatuksessa ja alakouluikäisten, teini-ikäisten ja aikuisten, alle 29-vuotiaiden vanhemmille. Sinun on myös mahdollista varata yksilötukiaika sekä osallistua teemachatteihin.
Katso Sukupuolen moninaisuuden osaamiskeskuksen Instagram-tililtä Instalive-keskustelu, jossa perhetyön suunnittelija Sari juttelee Tranlasten ja nuorten perheet Ry:n puheenjohtajan Katjan kanssa translasten perheiden nykytilanteesta.
Sense of belonging -hanketta toteuttavat Setan Sukupuolen moninaisuuden osaamiskeskus, Helsingin Diakonissalaitoksen Vamos ja Helsinki Pride -yhteisö ry. Hanketta rahoittaa Euroopan sosiaalirahasto plus (ESR+).