Sukupuolivähemmistöjen tilannetta Euroopassa kartoitetaan parhaillaan laajalla kyselytutkimuksella. Euroopan perusoikeusviraston HLBTI-kyselytutkimuksessa selvitetään homojen, lesbojen, biseksuaalien, transihmisten ja intersukupuolisten kokemuksia koko EU:ssa.
HLBTI-kyselytutkimus on tähän saakka laajin, koko EU:n kattava hanke seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen kokemusten keräämiseksi kyselytutkimuksen keinoin. Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen laaja osallistuminen tutkimukseen on hyvin tärkeää. Kyselytutkimukseen voi osallistua verkossa. Vastaukset käsitellään nimettömästi siten, ettei kenenkään ole mahdollista tunnistaa yksittäisiä vastauksia, kun tulokset esitellään.
Tutkimuksella tuetaan lainsäädännön ja muiden toimenpiteiden kehittämistä ihmisten yhdenvertaisen kohtelun takaamiseksi. Kyselyn tulosten perusteella sekä kansalliset että eurooppalaiset päätöksentekijät kuin myös kansalaisjärjestöt pystyvät suunnittelemaan vaikuttamistapoja ja muuta toimintaansa, joka auttaa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä elämään ja ilmaisemaan itseään vapaasti ilman pelkoa syrjinnästä. Jotta tuloksilla olisi painoarvoa, Eurooppalainen HLBTI-kysely tarvitsee vastaajikseen laajan ja moninaisen joukon homoja, lesboja, biseksuaaleja, transihmisiä ja intersukupuolisia kaikista maista.
Edellinen vastaava kyselytutkimus toteutettiin vuonna 2012. Tällä kertaa mukana ovat myös intersukupuoliset ihmiset.
Tarinallasi on merkitystä! Kyselyyn voi vastata useilla kielillä.
Vastaa: www.lgbtisurvey.eu/lgbti
Kysely on Euroopan unionin perusoikeusviraston (FRA) teettämä. Teknisestä toteutuksesta huolehtii tilastokonsultointiyritys Agilis ja viestinnästä HLBTI-yhteisön viestintään keskittyvä organisaatio Homo Evolution.