“Perhe ei ole täydellinen ennen kuin joku lähipiirissä on two-spirit”, saattoivat Pohjois-Amerikan alkuperäiskansojen jäsenet ajatella. Two-spirit ihmiset, joissa vaikuttaa sekä maskuliininen että feminiininen henki, ovat ilmentäneet kolmatta sukupuolta alkuperäiskansojen yhteisöissä vuosituhansia. Historiallisesti tätä ominaislaatua pidettiin lahjana – mutta kolonialisaatiossa tämä sukupuoli kiellettiin ja voimaan tuli valloittajakansan kaksijakoinen sukupuolihierarkia.
Two-spirit yksilöiden rooli oli toimia tärkeässä asemassa kulttuurisina neuvonantajina, opettajina, johtajina, shamaaneina ja yhteisöllisyyden rakentajina heimonsa keskuudessa. Heitä pidettiin spirituaalisesti erityislahjakkaina.
Myös Euroopan hautalöydöissä kivikautiselta ajalta ei-binäärisyys näkyy ja sitä tunnuttiin arvostavan. Muinaiset alkujumalattaret eri kulttuureissa ovat myös huomattavan usein olleet androgyynejä, myös Uralilta länteen. Emme siis aina ole kieltäneet ei-binäärisyyttä. Se on osa kulttuurin mytologiaa. Vanhat jumalat Hongotar ja Lempo ovat sukupuoleltaan moninaisia muodon muuttajia. Haltijat ovat usein olleet yhtä aikaa kumpaakin sukupuolta tai transsukupuolisia. Haltijalla on ollut monia merkityksiä, kuten kanssakulkija, mielensisäinen auttaja, ihmisen oma suojelushaltija tai kutsumuspolulle ohjaaja.
Miten me oikein päädyimme tekemään ei-binäärisyydestä näkymätöntä ja negatiivista? Tapahtuiko se näillä kulmilla esihistoriallisena aikana? Silloinko alettiin pystyttää miesvaltaista hierarkiaa, kun vasarakirves sai ylivallan kampakeraamisesta kulttuurista, joka vielä maalasi punamullalla Metsästävän naisen kuvan pyhään kallioon?
Miksi emme ole olleet yhtä sivistyneitä kuin tietyt alkuperäiskansat? Johtuuko se siitä, että länsimainen ajattelu ylipäätään on binäärista, ehkä kristillisyyden perintönä. Näemme ja painotamme selkeitä kategorioita ja vastakohtia; yö ja päivä, musta ja valkoinen, hyvä ja paha, nainen ja mies. Johtuuko se siitä, että alkuperäiskulttuureissa painotettiin henkisiä kykyjä mutta me elämme materialistisesti? Johtuuko se siitä, että sisäinen tieto ja ymmärrys on pitkään ollut aliarvostettua tieteessä verrattuna mitattavissa olevaan fyysiseen todellisuuteen vai kirkkoko meillä halusi ylläpitää hetero- ja sukupuolinormatiivisuutta?
Synnin jälkeen seurasi häiriö. 1900-luvun alkaessa sukupuolen määrittelyvalta oli jo siirretty lääkäreille. Kuuluisa seksologi ja lääkäri Hirschfeld, joka itsekin oli ei-binäärinen, yritti puhua sen puolesta, että sukupuoli luonnollisesti varioi ihmisillä. Natsit polttivat hänen klinikkansa ja todistusaineistonsa. Psykoanalyysin vastakkainen näkemys sai ylivallan lähes sadaksi vuodeksi: ”häiriö”, ”normaalin kehityksen epäonnistuminen”, ”sukupuoliroolimallihäiriöt perheessä”, ”etäiset isät” ja ”dominoivat äidit”, ”ylisukupolvinen epänormaali perhedynamiikka”… Sittemmin psykoanalyysikin jo muuttui ja kväärit tulkinnatkin tulivat osaksi sitä: mutta diagnoosit olivat ja pysyivät.
Samaan aikaan ei-binäärit ovat täällä, kuten aina. Onko sillä siis väliä, mikä on Maailman terveysjärjestön ICD-luokitus ja kuka sitä edes lukee? Onko sillä väliä, onko täällä voimassa sukupuolimerkintä X – jos on mahdollista sanoa: ”minä olen minä” ja tulla näkyväksi. Kyllä sillä on väliä.
Sillä on väliä erityisesti heille, joilla on kehodysforiaa ja jotka tarvitsevat sukupuolta vahvistavia hoitoja nuorena tai aikuisena ja joilla on ihmisyyteen kuuluva tarve autonomiaan. On sillä väliä muillekin. Jos energiaa menee identiteetin etsimiseen ja siitä varmistumiseen, pelkäämiseen, jännittämiseen, puolustautumiseen, selittämiseen, todisteluun, suojautumiseen, selviytymisstrategioihin hankalissa ympäristöissä, vähemmistöstressin työstämiseen… se on pois siitä, että voisi elää rauhassa, keskittyen siihen, mitä voi tehdä itsensä, muiden ja maailman hyväksi.
Nyt elämme aikaa, jolloin vääristävä peili on tunnistettu. Jotkut ovat jo luopuneet siitä. Moni ei vielä voi nähdä itseään, koska on niin kauan katsonut vääristävään peiliin.
Mitä tapahtuu, kun vääristävä peili kokonaan otetaan pois? Jos navajot, lakotat, ojibwet, zunit, mustajalat, cheyenne, apassit, arapahot, creet, crowit, menomineet, mohavet, osaget, tlingit, tewat, utet ja winnebagot olivat oikeassa, silloin paljastuu erityisherkkyyttä, empatiaa, luovuutta, käsillä tekemisen taitoa, avarakatseisuutta, asioiden katsomista monesta eri suunnasta ja kykyä rakentaa siltoja – asioita, joita tässä ajassa tarvitsisimme.
Maarit Huuska
Kirjoittaja on Setan Sukupuolen moninaisuuden osaamiskeskuksen erityisasiantuntija