Vanhemman kohtaamismalli on suunniteltu sosiaali- ja terveysalan ammattilaisille tueksi vanhempien reagointi- ja käsittelyprosessien hahmottamiseen. Malli perustuu Sukupuolen moninaisuuden osaamiskeskuksen asiantuntijoiden kokemukseen työstä translapsen, muunsukupuolisen tai sukupuoltaan pohtivan lapsen vanhempien parissa.
Malli kuvaa tyypillistä psyykkistä ja sosiaalista prosessia, ja sitä tulee pitää suuntaa antavana kehyksenä. Koska jokainen vanhempi on yksilö, reaktiot ja niiden kesto vaihtelevat. Etenemine ei aina tapahdu lineaarisesti: vanhempi voi ohittaa vaiheita, liikkua niiden välillä edestakaisin tai kokea asioita, jotka jäävät mallin ulkopuolelle.
Mallin tarkoituksena on antaa työntekijälle taustaa ja rakennetta yksilötyöhön. Kohtaamisen lähtökohtana on kuitenkin aina vanhemman sen hetkinen yksilöllinen tilanne ja tarve. Sukupuolen moninaisuuden osaamiskeskuksen nettisivuilla on oma artikkeliosuus vanhemmille ja vertaistukiryhmät löytyvät ryhmäkalenterista.
Erilaiset vaiheet
Vanhemman prosessi on jaoteltu viiteen vaiheeseen:
- Kriisi
- Epäily
- Asian käsittely
- Lapsen tukeminen
- Sopeutuminen
Prosessin kulku on täysin yksilöllinen. Osa vanhemmista etenee vaiheesta toiseen nopeasti, kun taas toiset viipyilevät eri vaiheissa pidempään tai ohittavat jonkin vaiheen kokonaan. Joku saattaa jäädä epäilyn vaiheeseen pitkäksi aikaa, kun taas toinen siirtyy välittömästi hyväksyntään ja tukeen. Tunteet voivat myös aaltoilla: esimerkiksi lääketieteellisen transition eteneminen saattaa palauttaa jo sopeutuneen vanhemman takaisin epäilyn tai käsittelyn vaiheeseen.
Vanhemman reaktioihin ja prosessin etenemiseen vaikuttavat monet tekijät, kuten hänen oma taustansa sekä aiempi tietonsa sukupuolen moninaisuudesta. Eteenpäin pääsemistä voivat hidastaa vanhemman oma keskeneräinen identiteettityö, perheen sisäisen erillisyyskehityksen puute tai voimakkaat häpeän ja syyllisyyden tunteet, jotka estävät hyvinvoivan perhedynamiikan muodostumista.
Vanhemman prosessi voi jumittua tilanteissa, joissa läsnä on:
- vahvoja epäilyn ja epäuskon tunteita
- voimakasta ideologista vastustusta
- jatkuvaa syyllisyyttä
- yhteiskunnallisen pelon vahvistumista
- lapsen identiteetin jatkuvaa kyseenalaistamista
Vanhempien tuentarpeet
Sukupuolen moninaisuuden osaamiskeskuksen Sense of Belonging -hanke (2023–2026) toteutti vanhemmille tuen- ja tiedontarpeita kartoittavan kyselyn, johon vastasi yli 100 vanhempaa. Selvitys osoittaa, että vanhempien tuen- ja tiedontarpeissa oli erilaisia painotuksia lapsen iän mukaan.
Selvityksen mukaan muun muassa tuen ajoituksella ja kestolla oli jonkin verran erovaisuuksia liittyen lapsen kehitystasoon.
Teini-ikäisten ja aikuisten vanhemmat kaipaavat tukea ensimmäisen kolmen kuukauden sisällä siitä, kun lapsi on kertonut sukupuoliristiriidastaan. Alle 13-vuotiaiden vanhemmat taas tarvitsevat ammattilaista rinnallakulkijaksi ensimmäisen vuoden ajan.
Vanhempien tiedontarpeet muuttuvat myös iän mukaan:
- Alle 7-vuotiaat: miten kasvattaa lasta identiteettiä tukevasti ja sallivasti.
- 8–17-vuotiaat: perustieto sukupuoli- ja kehodysforiasta sekä sukupuolieuforian vahvistamisesta.
- Aikuistuneet lapset: tieto vähemmistöstressin vaikutuksista lapsen ja vanhemman elämään.
Perhedynamiikan vaikutukset
Jokainen ihminen haluaa tulla nähdyksi omana itsenään perheessään. Tutkimusten mukaan vanhemman hyväksyvä ja ymmärtävä suhtautuminen suojaa lapsen mielenterveyttä silloin, kun lapsen sukupuoli-identiteetti ei vastaa syntymässä määriteltyä sukupuolta. Tämä suojaava vaikutus kantaa pitkälle aikuisuuteen.
Työntekijänä on tärkeää tarkastella perhettä kokonaisuutena. Vanhemmat, sisarukset ja isovanhemmat voivat kokea läheisen sukupuoliristiriitaan liittyen moninaisia tunteita – kuten iloa, huolta, ylpeyttä, epävarmuutta, surua tai hämmennystä. Tunteiden olemassaolo ei sinällään kerro siitä, kuinka hyvin he tukevat lasta. Työntekijän onkin hyvä kartoittaa, miten nämä tunteet näkyvät ja kuuluvat lapselle. Samalla on varmistettava, että lapsen turvallisuus, arvokas kohtelu ja mahdollisuus tulla kohdatuksi omana itsenään toteutuvat.
Työntekijän tehtävä on luoda turvallinen tila. Ammattilainen voi kartoittaa lähiperheen ja suvun suhtautumista lapsen sukupuoliristiriitaan sekä sitä, miten lapsen kertomaan on reagoitu. Kenelle on kerrottu ja kenelle ei? Miksi näin on toimittu? Jos useat perheenjäsenet suhtautuvat torjuvasti lapsen sukupuoleen tai transitioitumiseen, on tärkeää selvittää, miten asiasta puhutaan ja miten se näkyy lapsen arjessa.
Joissakin tapauksissa lapsen sukupuoliristiriitaan kriittisesti suhtautuvat aikuiset voivat muodostaa yhteisen rintaman, jossa lapsena olemista yritetään rajoittaa tai häneen pyritään vaikuttamaan painostavasti. Tällainen asetelma on lasta kohtaan epäreilu ja täyttää henkisen väkivallan tunnusmerkistön. Jos lapsella ei ole puolellaan ketään, hän jää tilanteessa äärimmäisen yksin, mikä kuormittaa häntä psyykkisesti erittäin paljon. Jos ilmenee, että lapsi kohtaa jatkuvaa torjuntaa, pelottelua, syrjintää tai muuta hänen yksilöllistä kasvuaan ja kehitystään haittaavaa kohtelua, tilanne edellyttää tarkempaa tuen tarpeen arviointia ja tarvittaessa lastensuojelullisia jatkotoimenpiteitä.
Perheen ja suvun suhtautuminen muuttuu ja kehittyy ajan myötä. Ensireaktiot voivat olla hyvin erilaiset kuin myöhemmin sopeutumisvaiheessa. On tavallista, että perheenjäsenet tarvitsevat aikaa asian käsittelyyn, minkä vuoksi suhtautumista kannattaa tarkastella muuttuvana prosessina eikä staattisena tilana.
Prosessin vaiheet
-
Kriisi
Aluksi vanhempi voi reagoida lapsen sukupuoli-identiteettiin kieltämällä asian tai kokemalla voimakkaita tunteita, kuten vihaa, pelkoa ja sisäistä ”kaupankäyntiä”. Hän saattaa pohtia, voisiko tilanteen vielä estää tai muuttaa.
Kriisivaiheessa vanhemman toimintakyky on usein kuormittunut, ja lapsen sukupuoliristiriidasta kumpuavat tunteet voivat täyttää ajatukset kokonaan. Vanhemman aiempi käsitys lapsesta, vanhemmuudesta ja tulevaisuudesta järkkyy. Reaktio ei johdu siitä, etteikö vanhempi rakastaisi lastaan, vaan siitä, että moni aiemmin muuttumattomana pidetty asia on haastettu. Vanhemman mielikuva lapsen sukupuolesta muuttuu, mikä on iso asia käsiteltäväksi. Osa kokee menettävänsä pojan tai tyttären, vaikka lapsi säilyy samana persoonana.
Monet vanhemmat kuvaavat prosessin ensimmäistä vaihetta shokiksi. He kertovat vahvoista tunteista, kuten epäuskosta, surusta, hämmennyksestä sekä huolesta tulevaisuutta kohtaan.
Vanhemman mielessä voi liikkua ajatuksia, kuten:
- ”En osannut odottaa tätä.”
- ”Mitä tämä tarkoittaa lapseni elämälle? Saako lapseni koskaan perhettä tai kumppania?”
- ”Menetänkö lapseni?”
- ”Mitä muut ihmiset ajattelevat?”
- ”Miten tämä vaikuttaa koko perheeseemme?”
Vanhemman kriisi voi näkyä käytöksessä kontrollointina: vanhempi saattaa yrittää hallita lapsen sukupuolen ilmaisua tai siitä kertomista muille. Kontrollointi on usein pyrkimys palauttaa sisäinen tasapaino tai psyykkinen järjestys. Toisaalta reaktio voi ilmetä ylihuolehtivaisuutena ja tarpeena olla poikkeuksellisen lähellä lasta. Osa vanhemmista käsittelee tilannetta välttelemällä sitä, toiset taas uppoavat aiheeseen erittäin intensiivisesti.
Tässä vaiheessa ammattilainen voi tarjota vanhemmalle psykoedukaatiota käytöksestä ja pyrkiä kannattelemaan häntä. Tärkeintä on antaa vanhemmalle tilaa prosessoida tunteitaan ja ajatuksiaan mahdollisimman turvallisesti.
Asiakastyössä
Vanhempi saattaa päätyä pohtimaan suuria, eksistentiaalisia kysymyksiä: Kuka lapseni on? Mitä sukupuoli ylipäätään tarkoittaa? Miten tämä peilautuu omaan vanhemmuuteeni? Moni palaa mielessään lapsen raskausaikaan, syntymään ja varhaisiin kasvuvaiheisiin. Tähän voi liittyä voimakasta surua ja nostalgiaa, jolloin hyväksyntä, rakkaus ja vastarinta vuorottelevat.
Vanhempi saattaa etsiä työntekijältä varmistuksia tai vastauksia, joita tällä ei ole antaa. Hän voi toisessa hetkessä vaikuttaa erittäin kriittiseltä ja toisessa olla täynnä rakkautta lastaan kohtaan. Pelot voivat viedä vanhempaa mukanaan, ja hän saattaa käydä mielessään läpi erilaisia uhkakuvia. Vanhempi voi pelätä, ettei enää tunnista lastaan, tai hän kamppailee luopumisen pelon kanssa. Moni miettii myös kuumeisesti, mistä transihmisyys tai muunsukupuolisuus johtuu.
Akuutti kriisi voi aiheuttaa vanhemmalle myös somaattisia oireita, kuten uupumusta, unettomuutta, sydämentykytystä, päänsärkyä tai pahoinvointia. Osa joutuu hakemaan sairauslomaa voimakkaan tunnereaktion vuoksi. Moni on kokenut esimerkiksi työterveyspsykologin tai terapeutin kanssa käydyt keskustelut hyväksi keinoksi päästä vaikeimpien tunteiden yli. Tuen ja keskusteluavun saaminen on tässä kohtaa kriittistä. Vanhemmat kuvaavat akuutin vaiheen kestävän useimmiten noin kolme kuukautta.
-
Epäilyvaihe
Kriisi- ja epäilyvaiheessa yhdistyvät usein aktiivinen, jopa pakonomainen tiedonhaku ja henkilökohtainen pohdinta siitä, mitä lapsen sukupuoliristiriita merkitsee nyt ja tulevaisuudessa. Vanhemmalla on tarve rakentaa mielessään turvallinen kuva nykytilanteesta ja järjestää samalla menneisyyttään uudelleen. Hän saattaa katsoa lapsuusajan kuvia ja etsiä vihjeitä siitä, oliko sukupuoliristiriita näkyvissä jo aiemmin ja jos ei ollut, miksi. Epäilyvaihe on emotionaalisesti raskas, sillä se on jatkuvaa neuvottelua itsensä, lapsen ja löydetyn tiedon välillä.
Vanhempi saattaa etsiä paljon tietoa ja pyrkiä ymmärtämään tilannetta eri näkökulmista. Tässä vaiheessa myös sukupuolen moninaisuutta vastustavat tai kriittiset tavoittavat äänet (antigender) voivat saada suuren painoarvon. Vanhempi saattaa hakea myös kyseenalaistavaa tietoa, koska se palvelee hänen sisäistä maailmankuvaansa paremmin kuin tieto, jossa sukupuolen moninaisuus kuvataan luonnollisena osana ihmisyyttä.
Muutosta on vaikea sietää, ja vanhempi voi tuntea turhautumista siitä, miksi juuri heidän perheensä kohtaa tämän. Jos perheessä on jo entuudestaan muita haasteita, vanhemman voi olla vaikea ymmärtää kuormituksen kasvamista. Tällöin vanhempi pyrkii löytämään tilanteelle selityksiä ja saattaa kokea syyllisyyttä pohtien, onko hän tehnyt jotain väärin.
Jotkut vanhemmat kieltävät lapsen kokemuksen täysin ja kokevat, että lapselle hyväksyntää antavat ihmiset toimivat väärin. Erittäin kriittisesti suhtautuva vanhempi ei usein pääse prosessissaan eteenpäin varsinkaan silloin, jos lähipiirissä on muita samalla tavalla ajattelevia. Hän saattaa vahvistaa näkemyksiään lukemalla transvihamielistä materiaalia ja takertumalla epäluuloon. On myös tavallista, että vanhempi syyttää sukupuoliristiriidasta ulkopuolista tekijää, kuten sosiaalista mediaa, vertaisryhmää tai pitää ilmiötä muotisuuntauksena. Tällainen syntipukin etsiminen on inhimillinen suojamekanismi, jolla vanhempi pyrkii suojelemaan omaa maailmankuvaansa ja lievittämään syyllisyyttä. Tällöin huomio siirtyy pois lapsen faktisesta kokemuksesta.
Lapsen kertoma aiheuttaa alussa usein epäuskoa, ja vanhempi saattaa pohtia pitkään, voiko kyseessä olla vain vaihe. Joillekin ajatus väliaikaisuudesta tuo olosuhteisiin nähden rauhaa. Epäilyvaiheen aikana vanhempi saattaa löytää ymmärrystä lastaan kohtaan, mutta tasapainoilee edelleen pelkojen ja huolien keskellä. Asiasta puhuminen voi tuntua vaikealta, koska se herättää ristiriitaisia tunteita ja pakottaa ottamaan kantaa.
Erityisesti nuorten ja aikuisten lasten kohdalla vanhemmat saattavat kantaa huolta katumisesta ja detransitiosta. Tämän mahdollisuuden validointi ja kuunteleminen voi vanhemmalle olla tärkeämpää kuin suora vastatiedon tarjoaminen. Epäilyn vaiheessa vanhempi ikään kuin keikkuu eri vaihtoehtojen ja todellisuuksien välillä. Hän saattaa myös vaatia lapselta tarkkoja vastauksia tulevaisuudesta tai menneisyydestä, vaikka lapsi itsekin vasta kartoittaisi tilannettaan.
Tässä vaiheessa palveluihin hakeutuminen voi tuntua vanhemmasta vaikealta, sillä oma kriittisyys saattaa hävettää tai herättää epävarmuutta siitä, ovatko tällaiset ajatukset sallittuja. Samaan aikaan vanhempi tarvitsisi jonkun, jonka kanssa ajatuksia voi pallotella. Moni hyötyy ammattilaisen antamasta validoinnista ja viestistä, että on ymmärrettävää olla hämmentynyt. Samalla on hyvä varmistaa, että vanhemmalla on käytettävissään asiamukaista ja tutkittua tietoa.
Koska vanhempi voi olla näinä viikkoina tai kuukausina ylivirittyneessä tilassa, työntekijän on tärkeää kartoittaa:
- kuinka syvälle aiheeseen vanhempi on uppoutunut
- millaista tietoa hän etsii internetistä
- miten hän jaksaa arjessa
- miten asiasta puhutaan perheen kesken
Huolia ja pelkoja kannattaa kysyä suoraan, jotta niiden laajuudesta saadaan käsitys. Asiakkaan voi ohjata Sukupuolen moninaisuuden osaamiskeskuksen yksilötyöhön. Myös vertaistuki voi olla avuksi sitten, kun vanhempi kokee olonsa riittävän vakaaksi tutkimaan tunteitaan ja kuuntelemaan muiden kokemuksia.
Vanhemman voi tässä vaiheessa olla vaikea käyttää lapsen itse valitsemaa nimeä tai hän saattaa vastustaa sitä. Jos perheessä käytetään väkivaltaista tai transvihamielistä kieltä, työntekijän on tärkeää vahvistaa periaatetta, että koti on jokaiselle turvallinen paikka, jossa vihapuhetta ei hyväksytä.
Kaikille vanhemmille vertaistuki ei sovi, ja kynnys tuen piiriin hakeutumiselle voi olla korkea. Esteenä voi olla pelko siitä, että asia konkretisoituisi liikaa liian aikaisin. Joskus lapsi on voinut pyytää, ettei vanhempi puhu hänen transtaustastaan ulkopuolisille. Tämä toive on ymmärrettävä, mutta myös vanhempi tarvitsee tilan omien tunteidensa käsittelyyn. Tällöin ammattilaisen antama yksilötyö on hyvä ratkaisu. Vertaistukiryhmissä käsitellään asioita pääsääntöisesti anonyymisti, jolloin lapsen henkilöllisyys ei vaarannu.
-
Käsittelyvaihe
Kolmannessa vaiheessa vanhempi ottaa ensiaskeleita kohti sopeutumista ja hyväksyntää. Hän alkaa sisäistää, että tilanne on sellainen kuin lapsi on kertonut. Vanhempi saattaa edelleen poiketa epäilyn puolella, mutta pystyy jo palauttamaan sisäistä turvallisuuttaan. Tunteisiin alkaa löytyä lämpöä, hyväksyntää ja rakkautta, ja vanhempi kääntyy vahvemmin lapsensa puolelle.
Vaikka kriittisiä ajatuksia tai epäilyjä saattaa yhä nousta mieleen, pyrkimys hyvän suhteen säilyttämiseen menee niiden edelle. Vanhempi alkaa ymmärtää, että epävarmuuden tunteita on vain opittava sietämään. Tässä vaiheessa myös vanhemman oma kasvutarina voi nousta esiin: hän saattaa pohtia oman sukunsa historiaa, normeja, sukupuolirooleja sekä niihin liittyviä odotuksia.
Samaan aikaan vanhempi etsii tietoa, joka liittyy täsmällisemmin oman perheen ja lapsen tilanteeseen. Tuen- ja tiedontarpeet muuttuvat lapsen iän mukaan. Moni kokee tässä kohtaa yksinäisyyttä, sillä lähipiirissä ei välttämättä ole muita samassa elämäntilanteessa olevia. Vertaistuki alkaakin usein tässä vaiheessa tuntua erityisen merkitykselliseltä – jopa tärkeämmältä kuin ammattilaiskeskustelut.
Vanhempi saattaa alkaa tarkastella myös omaa suhdettaan sukupuoleen ja yhteiskunnan normeihin. Jotkut muistavat pohtineensa itsekin sukupuoltaan nuoruudessa. Vanhempi voi tulla kivuliaallakin tavalla tietoiseksi sukupuolitetusta maailmasta. Erityisesti muunsukupuolisten lasten vanhemmat saattavat joutua haastamaan omia sukupuoliodotuksiaan ja käsittelemään sitä, miten ulkopuoliset näkevät lapsen, joka saattaa sekoittaa ilmiasussaan maskuliinia ja feminiinisiä piirteitä. Vanhempi saattaa huomata, etteivät aiemmat käsitykset sukupuolesta olleetkaan neutraaleja, vaan kulttuurisesti rakennettuja.
Tämä vaihe on usein polveileva. Prosessin aikana vanhemmalle vahvistuu ymmärrys siitä,
- että hän ei ole vastuussa lapsensa sukupuoli-identiteetistä, vaan asia on ensisijaisesti lapsen oma.
- että sukupuolen kehityksellä ja ilmaisulla voi olla monenlaisia polkuja.
- mitä transihmisyys tai muunsukupuolisuus käytännössä tarkoittaa, mitä teemoja siihen liittyy ja miten hän voi asemoitua lapsensa tukijaksi.
Alaikäisten lasten kohdalla vanhempi joutuu pohtimaan myös käytännön asioita: pitääkö asiasta ilmoittaa johonkin ja millainen vastuu vanhemmalla on lapsensa prosessissa. Monessa vanhemmassa herää vahva suojeluntarve.
Oma henkilökohtainen luopumisprosessi voi olla pitkä. Vanhemman on opittava erottamaan se, ettei hän ole menettämässä lastaan, vaan prosessoimassa omia odotuksiaan, toiveitaan ja pelkojaan. Vanhempi joutuu määrittelemään suhdetta lapseen uudelleen, katsomaan menneisyyttä ja tulevaisuutta uusin silmin sekä luopumaan mahdollisesta mielikuvasta “tyttäreen” tai “poikaan”. Prosessia käydään usein läpi myös suhteessa muuhun perheeseen, sukulaisiin ja ystäviin.
Lapsi saattaa tuoda vanhemman uusien tilanteiden eteen tarvitessaan vanhemman suostumusta esimerkiksi nimenmuutokseen, sukupuolen tutkimusvastaanotolle hakeutumiseen tai vaatteiden ja kampaajalla käynnin rahoittamiseen.
Vanhempi joutuu usein peilaamaan myös omaa historiaansa kasvattajana. Hän saattaa muistella, oliko lapsella merkkejä sukupuoliristiriidasta lapsuudessa ja jos ei ollut, miksi ei? Jos oli, miksei hän huomannut asiaa jo silloin? Moni vanhempi saa sukupuoliristiriidasta kertomisesta selityksiä lapsen aiemmalle käytökselle, jolloin palaset ikään kuin loksahtavat paikoilleen. Erityisesti nuorten aikuisten vanhemmille transitio voi olla hämmentävä, jos takana on vuosikymmeniä ilman minkäänlaista aavistusta asiasta.
Vanhempi joutuu kohtaamaan ajatuksen siitä, että lapsi on saattanut kantaa pahaa oloa yksin pystymättä puhumaan siitä. Tämä saattaa herättää pelkoa siitä, onko vanhempi jättänyt lapsensa tahattomasti yksin. Vaikeat tunteet eivät tarkoita lapsen vastustamista, vaan ne ovat luonnollinen osa vanhemman omaa sopeutumisprosessia. On tärkeää, että vanhemmalla on paikka, jossa näitä tunteita voi käsitellä turvallisesti.
-
Lapsen tukeminen
Vanhemmalle alkaa kehittyä sisäistä resilienssiä suhteessa pelkoon, suruun ja menetyksen tunteisiin. Hän ymmärtää paremmin sukupuolen moninaisuutta, lapsensa tarpeita sekä mahdollisia lääketieteellisiä ja juridisia prosesseja.
Vanhempi alkaa hyväksyä tilanteen ja opettelee:
- miten puhua asiasta läheisille ja ulkopuolisille.
- miten suojella ja puolustaa lastaan.
- miten toimia tilanteissa, joissa yhteiskunnan normit tai binäärinen maailmankuva aiheuttavat painetta.
- miten asettua lapsensa puolelle ja suojella tätä suhdetta mieluummin kuin taipua ympäristön ennakkoluuloihin tai kriittisiin ääniin.
Tässä vaiheessa vanhempi voi alkaa tuntea ylpeyttä lapsestaan ja huomata myös oman henkisen kasvuprosessinsa.
Fokus siirtyy vanhemman omista tunteista lapsen tarpeisiin. Vanhemmalla on enemmän kykyä kuunnella ja ymmärtää, ja hän asettuu selkeästi tukijan rooliin. Kontrolloinnin tarve vähenee, eikä pelko enää ohjaa suhdetta. Huolia ajatuksia saattaa yhä nousta, mutta vanhempi oppii hallitsemaan niitä paremmin.
Vanhempi voi hyötyä myös Setan Sukupuolen moninaisuuden osaamiskeskuksen ”Tunne tunteita” -itsehoitomateriaalista.
Jos perheen sisällä tai lähipiirissä esiintyy kyseenalaistamista, se voi herättää vanhemmassa ristiriitaisia tunteita oikeasta toimintatavasta. Oman äänen vahvistamiseen ja rajanvetoon saatetaan tarvita ammattilaisen lisätukea.
Vanhemman tarve puolustaa lastaan herää
Kun vanhemman ei tarvitse enää käyttää kaikkia voimavarojaan oman kriisinsä kannattelemiseen, hänelle vapautuu energiaa lapsen tukemiseen. Vertaistukityössä näkee usein, miten omien hankalien tunteiden väistyttyä vanhempi on valmis tukemaan myös muita samassa tilanteessa olevia. Tässä vaiheessa olevat vanhemmat ovatkin vertaisryhmissä arvokas voimavara ja tietopankki.
On tavallista, että vanhemman ymmärrys yhteiskunnan normatiivisuudesta syvenee ja hän alkaa aktiivisesti puolustaa oman lapsensa ja muiden transihmisten oikeuksia. Tämä voi näkyä vaikuttamistyönä sosiaalisessa mediassa tai turvallisen, hyväksyvän kotiympäristön luomisena lapselle ja tämän ystäville.
Lapsi aistii vanhemman muuttuneen asenteen, mikä usein lähentää suhdetta. Vanhempi kestää paremmin lapsen turhautumista esimerkiksi hoitopolkujen hitauteen tai ympäristön asenteisiin. Vanhempi huomaa myös lapsen voinnin kohentuvan ja uudenlaisen ilon nousevan esiin, kun tämä saa elää vapaammin omana itsenään.
-
Sopeutuminen
Sopeutumisvaiheessa menneet kokemukset integroituvat osaksi perheen historiaa ja elämää. Akuutti kriisi on takana päin, ja arki asettuu uomiinsa.
Valtaosassa perheitä arki soljuu kuten ennenkin, eikä sukupuoli ole jatkuvasti keskustelun keskiössä. Perheessä on saavutettu tasapaino, jossa koettuja tunteita, huolia tai pelkoja ei tarvitse torjua, mutta sukupuoliristiriitaa ei tarvitse myöskään jatkuvasti käsitellä.
Sopeutumisvaiheessa vanhempi voi tunnistaa myönteisiä muutoksia itsessään, lapsessaan ja perheen dynamiikassa:
- Vanhempi osaa puhua lapsestaan lähipiirille tavalla, jota lapsi toivoo.
- Vanhempi kokee tulevansa ymmärretyksi ja saavansa tukea tarvittaessa.
- Lapsi saa tarvitsemaansa tukea ja hoitoa, ja vanhempi pystyy olemaan apuna näissä prosesseissa.
- Vanhempi kykenee tukemaan lasta sosiaalisissa tilanteissa.
- Vanhempi vahvistaa lapsen myönteistä minäkuvaa ja itsetuntoa.
- Vanhempi tiedostaa omien voimavarojensa rajat ja ymmärtää, että lapsen kannattelu (esim. dysforiahetkinä) vaatii voimia myös häneltä itseltään.
- Vanhemman itsearvostus kasvattajana on vahvistunut.
Tämä mahdollistaa vanhemman oman henkisen kasvun havaitsemisen. Vanhempi voi kokea voimaantumista ja uudenlaista vahvuutta vanhemmuudessaan. Hän saattaa nähdä omat vaikeat tunteensa oppimisprosessina ja parhaimmillaan jopa lahjana, jonka lapsi on hänelle tarjonnut. Moni vanhempi kuvaa, miten oman lapsen läpikäymä prosessi on opettanut heille paljon maailmasta ja ennen kaikkea heistä itsestään. Vaikka matkaan on mahtunut vaikeita hetkiä, päällimmäiseksi nousee ylpeys ja ilo omasta lapsesta.
Lisätietoa
Värien välissä -podcastjaksossa (Spotify) vieraana on johtava asiantuntija Johanna Aapakallio Loisto Setlementistä sekä erityisasiantuntija Maarit Huuska Sukupuolen moninaisuuden osaamiskeskuksesta. Jaksossa käsitellään seuraavia teemoja:
- Millaiset taustatekijät voivat vaikuttaa siihen, että vanhemmalla on vaikeaa hyväksyä oman lapsen sateenkaari-, trans- tai queer-identiteettiä?
- Mitä ammattilaisen on tärkeää huomioida, kun oman asiakkaan perhetaustassa on kriittisesti suhtautuvia läheisiä?
- Mitä on vanhemman kokema vähemmistöstressi?
Vanhempien kohtaamismallin tuotti Sense of belonging -hanke (2023-2026). Hankkeen osarahoittajana on Euroopan sosiaalirahasto plus (ESR+).