“Koen olevani jotain naisen ja miehen väliltä, mutta enemmän maskuliiniseen suuntaan, feminiininen puoleni on hyvin piilossa. Päädyin vaihtamaan nimeni ja maistraatin päätös uudesta Kuisma-nimestä tuli Pride-viikolla”, kertoo muunsukupuolinen transmaskuliini.
genderfluid
Tällainen olen: genderfluid
“Sukupuolestani koen iloa erityisesti silloin, kun puolisoni kertoo huomaavansa sukupuoleni vaihtumisen ja valitsee myös hellyttelynimet sen mukaan, mitä milloinkin haluan kuulla”, kertoo genderfluid henkilökuvassaan.
Tällainen olen: genderfluid
“Oman hyvinvointini kannalta on ollut tärkeää myös ymmärtää, ettei oman sukupuoli-identiteetin määrittelyn tarvitse olla jäykkää, eikä kaikkia tuntemuksiani ole pakko pystyä nimeämään ja perustelemaan kylmällä logiikalla”, kertoo genderfluid henkilökuvassaan.
Tällainen olen: genderfluid transmaskuliini
“Murrosiän saapuessa kehodysforia potkaisi oven auki ja marssi sisään rytinällä ja raivolla. Mikään ei olisi tehnyt minua niin onnelliseksi kuin se, että olisin voinut pysäyttää sen aiheuttamat muutokset ja vaihtaa niiden suuntaa”, kertoo genderfluid transmaskuliini henkilökuvassaan.