“Tutkimuksissa sain diagnoosin transsukupuolisuudesta. Olin siis sittenkin ihan oikeasti nainen. Olen ollut sitä kaikki nämä vuodet”, kertoo transnainen tässä henkilökuvassa.
transpoli
Avoimet chatit sukupuolen moninaisuudesta vuonna 2023
Sukupuolen moninaisuuden osaamiskeskus järjestää vuonna 2023 kuusi ohjattua rentoa chattiä sukupuolen moninaisuudesta.
Nämä ammatillisesti ohjatut chatit ovat tarkoitettu kaikille yli 16-vuotiaille, jotka luokittelevat itsensä sukupuolivähemmistöön tai esimerkiksi pohtivat omaa sukupuoltaan. Tervetuloa vaihtamaan kuulumisia, kokemuksia ja neuvoja, sekä höpöttelemään rennosti. Chateissä on myös mahdollisuus kysellä Sukupuolen moninaisuuden osaamiskeskuksen toiminnasta. Voit myös kysyä kysymyksiä, joihin on vastaamassa Sukupuolen moninaisuuden osaamiskeskuksen työntekijä. Chatteihin ovat tervetulleita myös sellaiset, jotka eivät ole koskaan asioineet Sukupuolen moninaisuuden osaamiskeskuksella. Chat on anonyymi, eikä vaadi kirjautumista – pelkkä nimimerkki riittää.
Lasten ja nuorten sukupuoliristiriidan hoidot alueellistuvat Britanniassa
Lontoon lasten ja nuorten sukupuoliristiriidan hoitoa antava Tavistock-klinikka (GIDS) suljetaan. Sulkeminen voi SMOKin mukaan lisätä varovaisuutta jarrutushoitojen antamiseen.
Esteitä on monia sukupuolen korjaushoitoon pääsyssä
Sukupuolen korjaushoidolle koetaan erityyppisiä esteitä ja hidasteita. Tänään julkaistu raportti kokoaa yli 500 vastaajan kokemuksia transpoleilta vuosilta 2003-2021.
Vastaa kyselyyn sukupuolen korjaushoitojen saatavuudesta
Oletko toivonut tai saanut sukupuolen korjaushoitoja aikavälillä 2003-2022? Järjestöt selvittävät nyt sukupuolen korjaushoitojen saatavuutta ja hoitojärjestelmän toimivuutta. Vastaa kyselyymme! Seta ja Sukupuolen moninaisuuden osaamiskeskus toteuttavat kyselyn sukupuolen korjaushoitojen saatavuudesta Suomessa. Kysely toteutetaan yhteistyössä Transfeminiinit ry:n, Trasek ry:n, Trans ry:n ja Translasten ja nuorten perheet ry:n kanssa. Järjestöjen sukupuolivähemmistöiltä saamien tietojen mukaan sukupuolen korjaushoitoihin pääsyssä on […]
Transnuorten hoitoa tulee kehittää suositusten mukaisiksi
Osaamiskeskus kommentoi Kehrääjä-lehden uutista transnuorten perheiden kokemuksista. Niiden perusteella transnuorten hoitoihin tarvitaan lisää sensitiivisyyttä.