Sateenkaariperheet ry tekee kartoitusta trans-, inter- ja muunsukupuolisten perheellistymisen muodoista ja tavoista sekä heidän kokemuksistaan kohtaamisista hyvinvointipalveluiden piirissä. Jos olet trans-, inter-, tai muunsukupuolinen ja sinulla on lapsia(minkä ikäisiä tahansa) tai haluaisit mahdollisesti lapsia jossain vaiheessa elämääsi, käy vastaamassa Sateenkaariperheet ry:n kyselyyn! Vastauksia tullaan käyttämään tutkimuksen taustamateriaalina sekä koulutus- ja kehittämistarkoituksessa. Kysely tehdään mitettömänä ja halutessasi […]
Uutinen
ETENE suosittaa, että intersukupuolisen lapsen itsemääräämisoikeutta kehoonsa kunnioitetaan
Valtakunnallinen sosiaali- ja terveysalan eettinen neuvottelukunta ETENE suosittelee, että intersukupuolisen tilan kanssa syntyneen lapsen itsemääräämisoikeutta kunnioitetaan ja tietoa intersukupuolisuudesta lisätään yhteiskunnassa. ETENE toteaa, että sukupuolen määrittämiseen tähtäävät kosmeettiset toimenpiteen voivat olla turhia ja jopa haitallisia, ja ne voivat aiheuttaa paljon kärsimystä lapselle ja kustannuksia yhteiskunnalle. ETENE suosittaa, ettei ulkoisia sukupuoliominaisuuksia muokkaavia toimenpiteitä toteutena ennen kuin […]
Vastaa kyselyyn sukupuolivähemmistöjen tiedontarpeista ja tiedonlähteistä
Vastaa väitöskirjatutkimukseen, jossa selvitetään millaista tietoa sukupuolivähemmistöihin kuuluvat ihmiset tarvitsevat sekä mahdollisia puutteita sukupuolivähemmistöjä koskevan tiedon saatavuudessa yhteiskunnassa.
Kuunnelma lapsille sukupuolen moninaisuudesta julkaistiin
Lapsille suunnatussa tarinassa Kuningattaria ja kuhnureita päästään seuraamaan suuren muurahaispesän elämää. Mitä seuraa, kun kuningatar Reginald haluaakin luopua kruunustaan ja alkaa kuhnuriksi?
Varhaiskasvatus muutoksessa – tasa-arvosuunnittelun mahdollisuudet -seminaari 15.3.16
Tasa-arvoinen kohtaaminen päiväkodissa – täydennyskoulutusseminaari sukupuolisensitiivisyydestä ja tasa-arvosuunnittelusta varhaiskasvatuksessa: Varhaiskasvatus muutoksessa – tasa-arvosuunnittelun mahdollisuudet Millä tavoilla sukupuolisensitiivinen kasvatusote voi näkyä varhaiskasvatuksen arjessa? Miten voin paremmin huomioida sukupuolen moninaisuuden? Mitä hyötyä on toiminnallisesta tasa-arvosuunnitelmasta ja kuinka se tehdään? Aika: 15.3.2016 klo 12.30-16.30 Paikka: Diakonia-ammattikorkeakoulu, Kyläsaarenkuja 2, Helsinki Ilmoittautuminen: http://goo.gl/forms/R6h8MF0ZiG 12.30 Seminaarin avaussanat: Jari Helminen, johtaja, DIAK, […]
Transtukipisteen palveluohjaajaksi valittiin Miska Salakka
Transtukipisteelle palveluohjaajaksi ja neljänneksi työntekijäksi on valittu Miska Salakka (30). Salakka on vuoden vaihteessa valmistunut sosionomi (AMK) Turun ammattikorkeakoulusta. Hän on tutkinut opinnäytetyössään muunsukupuolisuutta.
KehoÄänityöpaja transmaskuliineille Poikien Talossa 19.–20.3.2016
Haluasitko ilmaista itseäsi rohkeammin ja kokonaisemmin? Haluaisitko oman äänesi kuuluville ja löytää sisäisen voimasi? Tule tutustumaan omaan ääneesi ja itseesi.
Haemme nuoria kertomaan sukupuolestaan vertaistukivideoille
Tule kertomaan kokemuksesi!
Pienten lasten ja vanhempien tapaaminen Helsingissä 5.3. klo 12.30-14.30
Onko lapsesi päiväkoti- tai kouluiässä ja miettii sukupuoltaan? Osallistu lapsesi kanssa mukavaan vertaistapaamiseen!
Seta hakee palveluohjaajaa Transtukipisteelle sekä toimistotyöntekijää
Seta hakee joukkoonsa kahta uutta työntekijää. Transtukipisteelle haetaan toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen palveluohjaajaa ja koko toimistolle alle 29-vuotiasta toimistotyöntekijää ajalle 1.3.2016-28.2.2017.
Kerro kokemastasi syrjinnästä työelämässä 31.3. mennessä
Transtukipisteen, Trasekin ja DWC:n kyselyssä kerätään tapausesimerkkejä, jotka hyödyttävät sekä ammattiliittoja että työnantajajärjestöjä sukupuolivähemmistöjen neuvonnassa ja työelämän kehittämisessä.
Sateenkaariseniorien ryhmä kokoontuu jälleen keväällä
Sateenkaarisenioreille tarkoitettu avoin ja luottamuksellinen ryhmä kokoontuu kerran kuukaudessa lauantaisin klo 15–17 Palvelutalo Kantin Pysäkin tiloissa Helsingissä. Vuoden ensimminen kokoontuminen on 23.1.
Miesten ryhmä
Ryhmä on tarkoitettu niille, jotka kokevat olevansa tai pohtivat ovatko transmiehiä. Ryhmässä käsitellään sukupuolta, kokemusta sukupuolesta ja mahdollisia sukupuolen korjaushoitoja sekä kohtaamisia läheisten ja muiden ihmisten kanssa. Tavoitteena on mahdollistaa ryhmässä nousevien teemojen käsittely vertaistuellisesti, jotta ymmärrys ja jaksaminen voivat lisääntyä. Ryhmä kokoontuu kerran kuussa lauantaisin klo 14-17. Kevään 2016 päivämäärät ovat 16.1., 20.2., 12.3., […]
Postprosessiryhmä
Onko sukupuolenkorjauksesi jo ohi? Onko se ollut ohi jo ainakin pari vuotta? (Määrittele itse, mitä ohi oleminen tarkoittaa.) Onko vielä jotain, josta haluaisit jutella aiheesta muiden kanssa? Postprosessitapaamiset on tarkoitettu niille sukupuolenkorjauksensa läpikäyneille, jotka haluavat pohtia vertaistuellisesti elämää prosessin jälkeen. Keskusteluteemat valitaan yhdessä osallistujien tarpeiden mukaan. Teemoina on käsitelty muun muassa prosessin jälkeistä sosiaalista […]
Transryhmien ohjaajakoulutus 6.-7.2.16
Hei sinä vapaaehtoinen, joka ohjaat Setan jäsenjärjestössä tai Transtukipisteellä sukupuoleltaan moninaisille ihmisille, mm. transihmisille, intersukupuolisille ja/tai sukupuoltaan pohtiville suunnattua ryhmää. Seta järjestää ryhmänohjaajakoulutuksen juuri sinulle. Koulutus toteutetaan Helsingissä, Setan toimistolla 6.-7.2.2016. Koulutuksessa käsitellään muun muassa ryhmän ohjaamista yleisesti, ryhmädynamiikkaa, transerityisiä kysymyksiä ryhmässä, erilaisia haastavia tilanteita sekä osallistujien esille nostamia kysymyksiä. Kouluttajina toimivat Transtukipisteen sosiaalipsykologi Eepu […]
Transmaskuliinien vanhempien leiri 11.-13.3.2016
Sateenkaariperheet ry järjestää isävuoden kunniaksi ensimmäisen transmaskuliinien vanhempien vertaisleirin Suomessa. Ilmoittaudu mukaan!
Transtukipisteen toiminta joulu-tammikuussa
Transtukipiste jää vuoden vaihteen tauolle viikolla 51 eli on kokonaan kiinni 18.12.2015–10.1..1.2016. Kahvi-ilta järjestetään vuoden loppuun saakka joka torstai.
TransHelsinki liikuttaa, laulattaa ja koskettaa
Tiistaina 17.11. alkava TransHelsinki 2015 tarttuu sukupuolen moninaisuuden ulottuvuuksiin runsaalla seminaari-, vertaisryhmä- ja biletarjonnalla.
Muunsukupuolisten yhteisölliset teeillat TTP:llä perjantaina 13.11. ja 4.12.
Muunsukupuolisten yhteisölliset teeillat TTP:llä – seuraavat sovitut kerrat ovat: perjantaina 13.11 klo 18-21 ja perjantaina 4.12. klo 18-21. Teeilta on vapaaehtoisvoimin toteutettua yhteisöllistä toimintaa, ei siis kuulu kuukausittain kokoontuvan muunsukupuolisten ryhmän ohjelmaan. Tervetulleita ovat kaikki binäärin sukupuolen ulkopuolella elävät, sukupuoltaan pohtivat ja muut jotka tuntevat osallistumisen itselleen hyödylliseksi. Illoissa keskustellaan ainakin muunsukupuolisuudesta ja sen vierestä. […]
Maskuliinien ääniryhmä Mörinä NYT maanantaina 2.11. klo 18:15
Maskuliinien ääniryhmä Mörinä kokoontuu Transtukipisteellä nyt maanantaina 2.11. klo 18:15. Tule mukaan! Aiempaa mörinä- laulu- tai muuta taustaa ei tarvita. t. Mörinäläiset