Ryhmä on tarkoitettu 16–25-vuotiaille muunsukupuolisille ja/tai transmaskuliineille. Ryhmässä noudatetaan itsemäärittely- ja määrittelemättömyysoikeutta. Voit olla esimerkiksi ei-binäärinen, muunsukupuolinen, sukupuoleton, genderfluid, transmies, transmaskuliini tai mieheyttä/maskuliinisuutta itsessäsi pohtiva.
Tapaaminen alkaa klo 17. Voit saapua paikalle klo 16:45–17:00 välillä. Kello 17 jälkeen ryhmään ei enää voi tulla. Myöskään ohjaajat eivät ole klo 17 jälkeen tavoitettavissa.
Ryhmän aluksi käydään läpi turvallisemman tilan periaatteet ja vapaaehtoinen esittelykierros. Toimintaan voi osallistua omalla tavallaan eikä ole pakko puhua.
Ryhmän aluksi on yhteistä keskustelua ja loppupuolella vapaamuotoisempaa yhdessäoloa. Tarjolla on pientä välipalaa, mutta voit myös tuoda omia eväitä.
Tapaamisten tavoitteena on tarjota mahdollisuus viettää aikaa vertaisten kanssa yhdessä tekemisen ja keskustelemisen kautta. Eri tapaamiskerroilla on eri teemat ja vaihtelevasti keskustelua koko porukalla, pienryhmissä tai vapaampaa oleskelua esim. pelailun merkeissä. Ryhmän keskustelukieli on suomi.
Sinulla ei tarvitse olla aikaisempia yhteyksiä järjestäviin tahoihin. Ryhmään voi tulla ensimmäistä kertaa millä kerralla tahansa. Voit osallistua joko kaikille kerroille tai vain silloin, kun sinulle sopii.
Tapaamisia ovat ohjaamassa Sukupuolen moninaisuuden osaamiskeskuksen Elina, Helsinki Pride -yhteisön Luna sekä Snellun Lennu. Mukana on myös vertaisohjaaja.
Voit olla ohjaajiin yhteydessä ennen ryhmää, jos sinua esim. jännittää tai jos sinulla on erityistarpeita, jotka meidän olisi hyvä huomioida.
SMOK sijaitsee Meritornin 7. kerroksessa, osoitteessa Haapaniemenkatu 7-9 B. Saapuminen meille täällä.
Mahdollinen tukihenkilö ei voi osallistua ryhmään, mutta voi saattaa sinut paikan päälle. Setan toimistolla ei ole mahdollisuutta odotella ryhmän ajan. SMOKin ryhmiin ovat tervetulleita vain koirat, joilla on koulutetun hyötykoiran ID-kortti ja virallinen hyötykoiran liivi.
Lisätietoja antaa:
Elina Sorsa
sosiaaliohjaaja, nuorisotyö
p. 050 326 4504
elina.sorsa@seta.fi
Discord: elinasmok
Luna Goc
Nuorisotyön asiantuntija
p. 044 493 2099
luna@pride.fi